tiistai 5. syyskuuta 2017

Säästä ajatuksesi eläviä varten - Johanna Elomaa (Kosmos)

Joskus on mentävä kauas löytääkseen itsensä. Esikoiskirjailija Johanna Elomaan teos Säästä ajatuksesi eläviä varten on yhden naisen odysseia sisäisen onnen etsimisestä.

Huumeriippuvaisen veljen kuolema toimii alkusysäyksenä Johannan elämänmullistukseen. Hän ei voi parisuhteessaan hyvin, joten hän jättää miehensä. Hän ei nauti tekemästään työstä, joten hän jää vuodeksi vuorotteluvapaalle. Johanna ottaa ja lähtee Intian Himalajalle etsimään "koodia sisäiseen onneen ja taitoa olla läsnä". Hän matkustaa myös pariksi kuukaudeksi borneolaiseen orankien kuntoutuskeskukseen vapaaehtoistyöläiseksi. Loppuajan hän viettää Balilla kirjoittaen kirjaansa ja tutkiskellen itseään.

Kirja jakautuu kolmeen osaan Johannan matkakohteiden mukaan. Teos sisältää useita kuuluisten joogien mietelauseita, ja teoksen nimi Säästä ajatuksesi eläviä varten sisältyykin yhteen mietelauseeseen. Yllättävää on, että Johanna on valinnut teoksen rakenteeksi nykyhetken ja menneisyyden vuorottelun. Miltei jokainen luku sisältää takaumia liittyen lapsuuteen, perheeseen, veljeen, parisuhteeseen ja työelämään. Niihin siirrytään luontevasti tajunnanvirran mukaisesti. Johanna käsittelee rankkoja aiheita, ja selvästikin kirjoittamisprosessi on ollut suuressa roolissa vastoinkäymisistä toipumisessa.

Vaikka teos on omaelämäkerrallinen, siinä on vahva kaunokirjallinen ote. Teksti on soljuvaa ja kaunista kieltä. Runsaan kuvailun avulla lukijakin pääsee mukaan matkalle: intialaiseen ashramiin meditoimaan, läkähdyttävän kuumaan viidakkoon orankien vieraaksi sekä Balille ihailemaan riisipeltoja.

On ihailtavaa, kuinka rohkeasti Johanna avaa menneisyyttään ja pohtii mieltään askarruttavia vaikeita asioita. Vaatii rohkeutta irtautua näennäisesti turvallisesta arkielämästä ja lähteä maailmalle kohtaamaan itsensä. Itsesyytökset veljen kuolemasta ja parisuhteen päättymisestä ovat raskasta luettavaa. Välillä pitkät kuvaukset itsesäälissä rypemisestä ja miehen perään haikailusta alkavat ärsyttää. Toisaalta ne kuuluvat Johannan toipumisprosessiin ja osuudet on kahlattava läpi, jos mielii myös lukijana päästä Balin paratiisiin, jossa palaset alkavat loksahdella vihdoinkin paikoilleen. Onkin huojentavaa päästä jonkinlaiseen lopputulokseen ja saada odysseia päätökseen.

Kirja-arvostelu on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/saasta-ajatuksesi-elavia-varten-johanna-elomaa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti