Jare on selvästi päättänyt paljastaa kaiken julkaistessaan omaelämäkerrallisen teoksen JHT - Musta lammas. Vaikka kirjan on kirjoittanut toimittaja Mikko Aaltonen, on teksti kuin suoraan Jaren kynästä puhetyyliä myöten. Minä-muotoinen kerronta luo vaikutelman siitä kuin teos olisi Jaren päiväkirjavuodatusta 1990-luvulta lähtien.
Jare muistaa yllättävän pikkutarkasti erinäiset lapsuuteen, nuoruuteen ja uran alkuun liittyvät tapahtumat, joista on mukava lueskella. Menneisyyden muistelu ja tapahtumien tarkka selostaminen avartavat käsitystä siitä, miten Jaresta tuli Cheek ja mitä kaikkea menestykseen on vaadittu. Toisaalta ihmetyttää, miksi uran alkuosaan on käytetty runsaasti palstatilaa, kun taas viime vuosista on kerrottu niukemmin. Kronologisesti etenevässä teoksessa loppupuolelta on mystisesti jätetty vuosi 2010 kokonaan käsittelemättä.
Jare kertoo kokeneensa olevan erilainen, sellainen, jota muut eivät ymmärrä. Myös perheensä keskuudessa hän on tuntenut olevansa jollain tapaa ulkopuolinen, musta lammas, vaikka perhe on ollut hänelle kaikesta päätellen tärkeä. Teoksesta huokuu muutoinkin Jaren tuntema jatkuva epävarmuus ja huoli tulevasta. Välillä lukijallekin iskee ahdistus: voisitko jo relata vähän? Kuitenkin on selvää, että ilman visioitaan ja sinnikkyyttään Jare tuskin olisi päässyt tavoittelemaansa pisteeseen, uran huipulle. Ilman perfektionistista luonnettaan hän tuskin olisi Suomen menestynein rap-artisti. Yksi iso dilemma on se, onko Jare yhtä kuin Cheek tai toisinpäin? Suosio ja menestys ovat johtaneet siihen, että raja Jaren ja Cheekin välillä on häilyvä.
Jare (vai sittenkin Cheek) on selkeästi panostanut uransa luomiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen vaikeuksista huolimatta. On ihailtavaa, kuinka rikkaasti hän käyttää suomen kieltä ja miten systemaattisesti rakentaa riimejään. Jare kertoo pitävänsä multirimmaamisesta, jossa käytetään samoja vokaaleja useamman kerran. Teoksen kieliasuun on selvästi myös panostettu - niin selkeää ja monipuolisen värikästä teksti on. Onneksi kiroilu loistaa poissaolollaan.
Jare, Jare, Jare... Yli 400-sivuinen järkäle on nautittava sopivissa paloissa, jottei iske Jare-ähky. Onneksi sopivin väliajoin teokseen on lisätty sukulaisten ja tuttavien Interlude-pätkiä, joista saa erilaista näkökulmaa Jaren elämään ja uraan. Jotkut teokseen sisällytetyt paljastukset eivät ole Jaren kannalta kovin mairittelevia. Ainakaan känni- ja naissekoilut tai väkivaltaiset taipumukset eivät allekirjoittaneen mielestä kerrytä suosiopisteitä. Jokin seikka kuitenkin vetoaa: onko se möreä ääni, karisma vai ehkä sittenkin ne verbaaliset taidot?
Teoksen innoittamana on pakko vielä räbäyttää:
ONKO SE CHEEK VAI JARE, / JARE VAI CHEEK? / KUKA SEN TIETÄÄ, / KUKA MUU KUIN HÄN. / MITÄ TÄSTÄ KAIKESTA JÄLJELLE JÄÄ, / ONKO TÄMÄN JÄLKEEN VAIN TYHJÄNÄ PÄÄ? / KUN KAIKEN ON ANTANUT, VOIKO MUUTA ENÄÄ ANTAA? / KUMPI: JARE VAI CHEEK, / CHEEK VAI JARE TÄSTÄ VASTUUN KANTAA?
Jare muistaa yllättävän pikkutarkasti erinäiset lapsuuteen, nuoruuteen ja uran alkuun liittyvät tapahtumat, joista on mukava lueskella. Menneisyyden muistelu ja tapahtumien tarkka selostaminen avartavat käsitystä siitä, miten Jaresta tuli Cheek ja mitä kaikkea menestykseen on vaadittu. Toisaalta ihmetyttää, miksi uran alkuosaan on käytetty runsaasti palstatilaa, kun taas viime vuosista on kerrottu niukemmin. Kronologisesti etenevässä teoksessa loppupuolelta on mystisesti jätetty vuosi 2010 kokonaan käsittelemättä.
Jare kertoo kokeneensa olevan erilainen, sellainen, jota muut eivät ymmärrä. Myös perheensä keskuudessa hän on tuntenut olevansa jollain tapaa ulkopuolinen, musta lammas, vaikka perhe on ollut hänelle kaikesta päätellen tärkeä. Teoksesta huokuu muutoinkin Jaren tuntema jatkuva epävarmuus ja huoli tulevasta. Välillä lukijallekin iskee ahdistus: voisitko jo relata vähän? Kuitenkin on selvää, että ilman visioitaan ja sinnikkyyttään Jare tuskin olisi päässyt tavoittelemaansa pisteeseen, uran huipulle. Ilman perfektionistista luonnettaan hän tuskin olisi Suomen menestynein rap-artisti. Yksi iso dilemma on se, onko Jare yhtä kuin Cheek tai toisinpäin? Suosio ja menestys ovat johtaneet siihen, että raja Jaren ja Cheekin välillä on häilyvä.
Jare (vai sittenkin Cheek) on selkeästi panostanut uransa luomiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen vaikeuksista huolimatta. On ihailtavaa, kuinka rikkaasti hän käyttää suomen kieltä ja miten systemaattisesti rakentaa riimejään. Jare kertoo pitävänsä multirimmaamisesta, jossa käytetään samoja vokaaleja useamman kerran. Teoksen kieliasuun on selvästi myös panostettu - niin selkeää ja monipuolisen värikästä teksti on. Onneksi kiroilu loistaa poissaolollaan.
Jare, Jare, Jare... Yli 400-sivuinen järkäle on nautittava sopivissa paloissa, jottei iske Jare-ähky. Onneksi sopivin väliajoin teokseen on lisätty sukulaisten ja tuttavien Interlude-pätkiä, joista saa erilaista näkökulmaa Jaren elämään ja uraan. Jotkut teokseen sisällytetyt paljastukset eivät ole Jaren kannalta kovin mairittelevia. Ainakaan känni- ja naissekoilut tai väkivaltaiset taipumukset eivät allekirjoittaneen mielestä kerrytä suosiopisteitä. Jokin seikka kuitenkin vetoaa: onko se möreä ääni, karisma vai ehkä sittenkin ne verbaaliset taidot?
Teoksen innoittamana on pakko vielä räbäyttää:
ONKO SE CHEEK VAI JARE, / JARE VAI CHEEK? / KUKA SEN TIETÄÄ, / KUKA MUU KUIN HÄN. / MITÄ TÄSTÄ KAIKESTA JÄLJELLE JÄÄ, / ONKO TÄMÄN JÄLKEEN VAIN TYHJÄNÄ PÄÄ? / KUN KAIKEN ON ANTANUT, VOIKO MUUTA ENÄÄ ANTAA? / KUMPI: JARE VAI CHEEK, / CHEEK VAI JARE TÄSTÄ VASTUUN KANTAA?
Kirja-arvostelu on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/jht-musta-lammas-mikko-aaltonen/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti