tiistai 28. marraskuuta 2017

Takapenkki ‒ Laura Lehtola (Otava)

Laura Lehtolan romaani Takapenkki yhdistää taitavasti kepeyden ja vakavuuden. Kirja sisältää hersyvää hömppää, mutta pinnan alta pilkottaa synkempiäkin aiheita. Teoksessa hyödynnetään näkökulmatekniikkaa: ääneen pääsevät vuorollaan työvoimatoimiston virkailijana työskentelevä Tuula, mummonsa kasvattama Aleksi sekä 17-vuotias Elina, joka huomaa olevansa raskaana. Aleksin ja Tuulan tiet kohtaavat työvoimatoimistossa, jossa Tuula koettaa löytää pojalle työkokeilupaikkaa. Aleksi ja Elina ovat kohdanneet jo aiemmin, minkä seurauksena kympin tyttö odottaa yllätysvauvaa.

Lehtola on valinnut osuvia henkilöhahmoja teineistä vanhuksiin. Heistä jokaisella on oma tapansa ajatella, puhua ja suhtautua elämään. Syrjäytymisvaarassa oleva omalla tavallaan älykäs Aleksi taistelee byrokratian rattaissa ja kipuilee samalla äidittömyyttään. Aleksin turhautuneisuus yhteiskuntaa kohtaan kuuluu vahvasti hänen puheestaan. Pojan pelastuksena on äidinäiti Elsi, joka ei anna turhaan soitella ”valkotakkisia”. Vahvalla itämurteella käskyttävä mummi on kirjan ehdoton huumoripläjäys. Läheisiään kohtaan Aleksi on yllättävänkin lempeä, ja yllättävä isyys muuttaa häntä hyvään suuntaan ‒ vastuullisemmaksi.

Tahattomia nauruntyrskähdyksiä saa aikaan Tuula, jonka älykkyysosamäärää on välillä vaikea hahmottaa. Erilaisista fobioista kärsivä virkanainen osaa ajatella maailmanmenosta yllättävän tarkkanäköisesti, vaikka käytös viittaa ajoittain blondivitsejäkin aivottomampaan henkilöön. Tuula suhtautuu asiakkaisiinsa ylihuolehtivaisesti, kuten myös ainoaan poikaansa Teemuun, joka on muuttamassa pois kotoa. Arkirutiineihinsa jämähtäneen aviomiehen kanssa eläminen ei ole aina helppoa, varsinkaan jos suhteeseen haluaisi saada uutta kipinää. Topi ei ymmärrä Tuulan vihjailuja, vaan haluaa kaiken sujuvan samaa rataa kuin aina ennenkin. Näitä kaavoihinsa kangistuneita tavallisia pulliaisia lienee Suomi pullollaan.

Elina jää kirjassa etäisemmäksi henkilöksi. Hän salailee raskauttaan kaikilta siihen saakka, kunnes se lopulta näkyy. Hän jää pois koulusta, lukkiutuu ökykotiinsa ja välttelee skype-puheluja vanhemmilleen, jotka ovat rapakon toisella puolella Brasiliassa. Välinpitämättömiltä vaikuttavien vanhempiensa ainokainen välittää erikoisesta Aleksista, jolla on tapana lueskella Wikipediaa lämpimikseen. Onneksi raskaus lopulta yhdistää nämä oman onnensa nojaan jätetyt nuoret.

Tarina kulkee vääjäämättömästi kohti loppukliimaksiaan kaikkien kolmen päähenkilön kertomana. He päätyvät samaan autoon, vaikka kukaan ei tiedä asialle todellista syytä. 

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/takapenkki/