perjantai 7. kesäkuuta 2024

Etsijöiden aika – Suvi Nurmi (Myllylahti)

 

Suvi Nurmen nuortenkirja Etsijöiden aika jatkaa Unissamatkaajan (2021) aloittamaa tarinaa pikkukaupungissa asuvista sisaruksista, jotka pystyvät matkustamaan uniensa kautta menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Koukuttavaa kerrontaa

Vanhassa kartanossa asuvalle Essille on selvinnyt, että hän on kuusi vuotta sitten kadonneen äitinsä tavoin aikamatkaaja, kuten pikkusisko Oonakin. Siinä missä Oonalle ja taiteilijaisälle äidin katoaminen vaikuttaa olevan vähäpätöisempi asia, Essi ei voi uskoa äidin kadonneen ikiajoiksi. Jos ajassa pystyy matkustamaan, voisiko myös tulevaisuuteen kurkistaa ihan vähän?

Suvi Nurmen Routala-kirjasarjan toisessa osassa tyttöjen äiti löytyy yllättäen läheisestä hoivakodista. Hän ei kuitenkaan ole enää sama kuin kadotessaan, sillä hän on elänyt kuuden vuoden sijaan 500 vuotta keskiajalta nykyaikaan. Äidin yhtäkkinen ilmestyminen vie pohjan avausosan luomalta jännitykseltä, mutta on toisaalta ymmärrettävä ratkaisu juonenkehittelyn kannalta.

Hämmentyneen ja puhumattoman äidin lisäksi Essin ja Oonan arkeen hivuttautuu vaara, sillä paikkakunnalla on etsijöitä, jotka haluavat tuhota aikamatkaajat. Uusien henkilöhahmojen mukaantulo luo sarjaan arvoituksellisuutta. Mikä onkaan tylyn opettajan ja outojen kirjeiden välinen yhteys?

Nurmi kirjoittaa mukaansatempaavan koukuttavasti ja kuljettaa juonta taitavasti eri tasoissa. Varhaisnuorille suunnatussa romaanissa selvittämättömiä asioita jätetään sopivassa määrin pimentoon siten, että lukija saa itse oivaltaa ne ensin.

Normaalin tuolla puolen

Nurmi on kutonut normaalin arjen ja maagisen rinnakkaistodellisuuden luontevasti toistensa lomaan. On aivan normaalia, että samassa kartanossa 1800-luvulla elänyt Kaarle-poika leikkii Oonan kanssa, mutta aikamatkaajien tukikohdassa Kaarle onkin jo aikuinen. Lapsille tärkeä Vesku-setä ei kuitenkaan ymmärrä kuinka talon kellarissa voi olla portaali aikamatkaajien tukikohtaan, mutta eipä ”mundaanit” paljoa ymmärräkään visusti salassa pidettävistä aikamatkaajien asioista.

Mystinen kartanomiljöö luo kutkuttavan kontrastin muutoin tavallisen asuinalueen kuvaukseen. Nurmi on onnistunut erityisen hienosti kuvailemaan aikamatkaajien tukikohdan, joka piirtyy selkeästi kristallikruunuineen ja herkkuja notkuvine pöytineen lukijan verkkokalvoille. Arkisen koulumaailman kuvaus voisi puolestaan olla tarkempaa ja monipuolisempaa.

Paikoin synkkiäkin tapahtumia sisältävä teos on saamassa jatkoa, joten omalaatuisen, maagisen realismin sävyttämän tarinan matkaan pääsee jatkossakin.