Etsijöiden aika – Suvi Nurmi (Myllylahti)

 

Suvi Nurmen nuortenkirja Etsijöiden aika jatkaa Unissamatkaajan (2021) aloittamaa tarinaa pikkukaupungissa asuvista sisaruksista, jotka pystyvät matkustamaan uniensa kautta menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Koukuttavaa kerrontaa

Vanhassa kartanossa asuvalle Essille on selvinnyt, että hän on kuusi vuotta sitten kadonneen äitinsä tavoin aikamatkaaja, kuten pikkusisko Oonakin. Siinä missä Oonalle ja taiteilijaisälle äidin katoaminen vaikuttaa olevan vähäpätöisempi asia, Essi ei voi uskoa äidin kadonneen ikiajoiksi. Jos ajassa pystyy matkustamaan, voisiko myös tulevaisuuteen kurkistaa ihan vähän?

Suvi Nurmen Routala-kirjasarjan toisessa osassa tyttöjen äiti löytyy yllättäen läheisestä hoivakodista. Hän ei kuitenkaan ole enää sama kuin kadotessaan, sillä hän on elänyt kuuden vuoden sijaan 500 vuotta keskiajalta nykyaikaan. Äidin yhtäkkinen ilmestyminen vie pohjan avausosan luomalta jännitykseltä, mutta on toisaalta ymmärrettävä ratkaisu juonenkehittelyn kannalta.

Hämmentyneen ja puhumattoman äidin lisäksi Essin ja Oonan arkeen hivuttautuu vaara, sillä paikkakunnalla on etsijöitä, jotka haluavat tuhota aikamatkaajat. Uusien henkilöhahmojen mukaantulo luo sarjaan arvoituksellisuutta. Mikä onkaan tylyn opettajan ja outojen kirjeiden välinen yhteys?

Nurmi kirjoittaa mukaansatempaavan koukuttavasti ja kuljettaa juonta taitavasti eri tasoissa. Varhaisnuorille suunnatussa romaanissa selvittämättömiä asioita jätetään sopivassa määrin pimentoon siten, että lukija saa itse oivaltaa ne ensin.

Normaalin tuolla puolen

Nurmi on kutonut normaalin arjen ja maagisen rinnakkaistodellisuuden luontevasti toistensa lomaan. On aivan normaalia, että samassa kartanossa 1800-luvulla elänyt Kaarle-poika leikkii Oonan kanssa, mutta aikamatkaajien tukikohdassa Kaarle onkin jo aikuinen. Lapsille tärkeä Vesku-setä ei kuitenkaan ymmärrä kuinka talon kellarissa voi olla portaali aikamatkaajien tukikohtaan, mutta eipä ”mundaanit” paljoa ymmärräkään visusti salassa pidettävistä aikamatkaajien asioista.

Mystinen kartanomiljöö luo kutkuttavan kontrastin muutoin tavallisen asuinalueen kuvaukseen. Nurmi on onnistunut erityisen hienosti kuvailemaan aikamatkaajien tukikohdan, joka piirtyy selkeästi kristallikruunuineen ja herkkuja notkuvine pöytineen lukijan verkkokalvoille. Arkisen koulumaailman kuvaus voisi puolestaan olla tarkempaa ja monipuolisempaa.

Paikoin synkkiäkin tapahtumia sisältävä teos on saamassa jatkoa, joten omalaatuisen, maagisen realismin sävyttämän tarinan matkaan pääsee jatkossakin.

Agnes ja varjo ikkunassa ‒ Tuutikki Tolonen (WSOY)

Tuutikki Tolosen lastenkirjasarja huipentuu sen kolmanteen osaan Agnes ja varjo ikkunassa. Aikaisemmin ilmestyneet Agnes ja unien avain (2020) sekä Agnes ja huvilan salaisuus (2021) ovat tutustuttaneet lukijat yliluonnollisuuden sävyttämään maailmaan, jossa historian tapahtumat vaikuttavat voimakkaasti nykyhetkeen. Kati Vuorennon kaunis piirroskuvitus kuvittaa herkän tarkasti kirjan tapahtumia ja henkilöitä.

Valoa ja varjoja

Alakouluikäisen Agnesin elämä on muuttunut hänen muutettuaan äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle Harmalaan. Hän on saanut sieltä uuden ystävän, Pullan, jonka kanssa hän on kokenut melkoisia seikkailuja mysteerisarjan aiemmissa osissa.

Agnesille on selvinnyt, että hänen sukuaan on elänyt samalla paikkakunnalla jo kauan sitten. Tapahtumat etenevät kaikissa sarjan osissa kahdessa aikatasossa, 1930-luvulla ja nykyajassa.

Trilogian viimeisessä osassa Piiloniemen Rauhalassa asuva Agnes ilmoittautuu kummitätinsä pitämälle valokuvakurssille ja vaatii myös Pullaa osallistumaan. Kun outo varjo tallentuu Agnesin ottamaan kuvaan ja kuvataideleirin piirustuspinoon ilmestyy kenellekään kuulumattomia piirustuksia, ystävykset kiinnostuvat selvittämään mistä on kyse.

Agnesin sukulaiset Hugo ja Agnes Maria puolestaan pähkäilevät, miten saisivat toteutettua unelmansa valokuvaamosta yhdessä kaverinsa Algotin kanssa. Taidekouluun pääsy ei kuitenkaan ole yksinkertaista, varsinkaan kun elää vuonna 1937.

Kuvittelun voimaa

Kirjasarja on hieno osoitus siitä, kuinka historian tapahtumat vaikuttavat väistämättä nykyhetkeen. Tolonen on toteuttanut tämän tärkeän oivalluksen lapsilukijoille sopivaan tyyliin osoittamalla, että edesmenneiden sukulaisten teoilla ja valinnoilla on suuri merkitys ihmisten elämässä. Agnesin kuvitteellinen tarina antaakin lempeän sysäyksen sukututkimuksen pariin.

Agnesin tarina koskettaa haikeudellaan ottaessaan kantaa sekä eroperheiden tilanteeseen että edesmenneiden ihmisten merkitykseen. Nuoren tytön ristiriitaiset tunteet isänsä uutta perhettä kohtaan on kuvattu realistisesti 12-vuotiaan kokemusmaailman kautta. Sukututkimuksen myötä oma lähisuku alkaakin tuntua Agnesista tärkeältä.

Kirjassa historian tapahtumien ja nykyisen välillä on vahvoja yhteyksiä, jopa niin yliluonnollisia, että ne venyttävät uskottavuuden rajoja. Maagisen realismin genreen solahtava kirjasarja lumoaa kuitenkin tunteisiin vetoavuudellaan, tarkoilla historiallisilla faktoillaan sekä kutkuttavalla jännityksellään.

Agnes ja varjo ikkunassa sisältää yksityiskohtaista tietoa valokuvauksen historiasta, johon Tolonen on tutustunut romaania työstäessään. Lukijan onkin hyvä tuntea kiinnostusta historian tapahtumiin ja ilmiöihin tarttuessaan tähän kirjasarjaan, ja etenkin sen viimeisimpään osaan.

Mustan Kuun majatalo ‒ Reetta Niemelä (Lasten Keskus)

Runoilija ja lastenkirjailija Reetta Niemelän teos Mustan Kuun majatalo on kiehtova uutuus fantasiakirjallisuuden kentällä. Kirjan värikäs ja kerrontaa rikastuttava kuvitus on Katri Kirkkopellon käsialaa.

Saimi Salaper muuttaa sattumalta eläinlääkäri-isänsä kanssa Sinimäen kaupungissa sijaitsevaan vanhaan taloon, jossa alkaa tapahtua kummia. Talo on salaväen majatalo, johon saapuu tuhotuilta luontoalueilta pakenevaa salaväkeä: hiisiä, maahisia ja muita luonnonhenkiä.

Saimi saa kuulla olevansa salamieli, jonka tehtävänä on palvella salaväkeä pitämällä heidät salassa ihmisiltä. Tuittupäinen Saimi ei hyväksy tehtäväänsä mukisematta, mutta ystävystyy kuitenkin salaväen nuorimpien jäsenten kanssa niin hyvin, että he perustavat salakerhon.

Isänsä tietämättä tytär viettää kesälomapäiviään yksisarvisen, kykloopin ja jetin seurassa – hiisiystävä Anskariinaa unohtamatta! Naapurissa sijaitsevassa vanhassa peilitehtaassa touhutaan jotain kummallista, josta salakerholaiset haluavat ottaa selvää. Salaperäiset kirjeet pitävät myös Saimin kiireisenä: kuka on Varis?

Tärkeitä teemoja keveästi

Luonnonsuojelu ja erilaisuuden hyväksyminen erottuvat teoksen kantavimpina teemoina rivien väleistä. On virkistävää lukea lapsille ja nuorille suunnattua kirjaa, jossa otetaan kantaa luonnonsuojeluun sitä kuitenkaan liikaa korostamatta.

Eriskummallisten hahmojen runsaus tekee kirjasta paikoin raskaan luettavan, painavan ulkomuodon lisäksi. Kansanperinteestä ammennettujen maahisten ja hiisien lisäksi esitellään joukko aivan uusia maagisia olentoja, joita majatalo on pullollaan. Kuvituksen ja kirjan lopussa olevan gallerian ansiosta lukijan ei tarvitse kuitenkaan arvailla, miltä näyttää räpeltäjä tai ilkinakkeli.

Hyvän ja pahan vastakkainasettelu on tarinankerronnan ikiaikainen elementti – ja se löytyy tästäkin kertomuksesta. Pahuus säilyy läpi teoksen mystisenä ja hahmottumattomana, mutta henkilöityy paikkakunnalla asustaviin vampiireihin.

Koska kyseessä on kirjasarjan ensimmäinen osa, lukija jää malttamattomana odottamaan tarkempia tietoja siitä, minkälainen synkkä uhka salaväkeä odottaa.

Lasten Keskuksen sivuilta voi ladata ja tulostaa kirjaan liittyviä tehtäviä.

 

Kirjeiden lumo ‒ Terhi Rannela (Karisto)

Terhi Rannelan teos Kirjeiden lumo käsittelee yksityisten, käsin kirjoitettujen kirjeiden sekä päiväkirjojen kulttuurista ja henkilökohtaista merkitystä. Rannela on julkaissut aiemmin historiallisia romaaneja, luovan kirjoittamisen oppaita, matkakertomuksia ja nuortenkirjoja.

Vaikuttavat kirjoitukset

Omakohtaisessa, esseemäisessä tietokirjassaan Rannela kertoo faktoja muun muassa postimerkkien ja kirjekuorien synnystä. Hän kertoo myös koskettavia tositapahtumia kirjeiden globaalista vaikutusvallasta sekä henkilöistä, jotka ovat jääneet historiankirjoihin kirjoittamillaan kirjeillä tai päiväkirjoilla.

Rannelan toive on, ettei Kirjeiden lumoa hotkaista yhdeltä istumalta vaan makustellaan pala palalta. Se on hyvä ja toimiva ehdotus. Leppoisasti etenevä teos antaa ajattelemisen aiheita lukuisten historiallisten anekdoottiensa kautta sekä herättelee lukijaa pohdiskelemaan omaa kirjoittajaminäänsä. Voisinko minäkin olla ahkerampi päiväkirjan kirjoittaja?

Kirjeenvaihto oli suosittu harrastus vielä 1990-luvulla, mutta sen vetovoima hiipui digitaalisen viestinnän myötä. Rannelan teosta lukiessani vaivun omiin nuoruuden kirjemuistoihini – miten kutkuttavaa olikaan kuulla postiluukun kolahtavan ja sännätä noukkimaan itselle osoitetut kirjeet. Tai istahtaa kirjoituspöydän ääreen hyvältä tuoksuva kirjepaperi kädessään.

Pelkkää historian havinaa?

Mieleen nousee väistämättä ihmettelevä kysymys: miksei juuri kukaan enää kirjoita perinteisiä kirjeitä? Rannelan teksteissä korostuu, että käsin kirjoitettu kirje on äärimmäisen arvokas ja henkilökohtainen ele ihmiseltä toiselle. Luulisi sen houkuttelevan lyhyiden pikaviestien tai useille vastaanottajille osoitettujen sähköpostien sijaan.

Teoksen sisällön keskittyminen pääosin historiallisiin tapahtumiin jättää valitettavasti nykytilanteen pimentoon. Rannela olisi voinut luoda vankempaa uskoa kirjeenvaihdon tulevaisuuteen, sillä käsin kirjoitetut kirjeet liikkuvat vieläkin ympäri maailman. Kirjeiden lumo on rakkaudenosoitus kirjeenvaihdon pitkälle perinteelle, jonka ei toivoisi olevan pelkkä muisto menneestä.

Tärkeintä on kirjoittaa

Rannela kertoo kirjoittavansa paljon käsin: kirjeitä, muistiinpanoja, päiväkirjoja ja kokeilumielessä jopa seuraavan romaaninsa ensimmäisen version. Kirjailijalla on runsas kokoelma muistikirjoja, joita hän hankkii kirjakaupparetkiltään ja verkkokaupoista. Myös luottokynämerkki on tiedossa: Stabilon pinkki, joustokärkinen kuitukärkikynä, kärkileveys 0,7 millimetriä.

Kirjeiden lumo rohkaisee lukijaa tarttumaan kynään – keittämään kupposen teetä ja kertomaan ajatuksistaan joko vain itselleen, läheiselleen tai jollekin täysin tuntemattomalle. Teoksesta välittyy Rannelan intohimo kirjoittamista kohtaan sekä tärkeä viesti: kirjoittaminen ei ole koskaan turhaa. Tärkeintä on kirjoittaa.

Häiriömerkintä ‒ Annamari Marttinen (Tammi)

Annamari Marttisen teos Häiriömerkintä on ajankohtainen kuvaus nykyihmisen yllättävän helposta mahdollisuudesta ajautua maksuhäiriöiden aiheuttamaan ahdinkoon.

Tiivistunnelmaista kuvausta

Päähenkilö Karoliina huomaa luisuvansa yhä syvemmälle velkahelvetin pyörteisiin, kun vanha asunto ei menekään kaupaksi. Yleisistä varoitteluista huolimatta hän on nimittäin ostanut uuden asunnon ennen vanhan myymistä kiinteistönvälittäjäänsä luottaen.

Kun eronnut yhden lapsen äiti saa lisäksi potkut työstään, on hänen turvauduttava vihoviimeiseen oljenkorteen, pikavippiin. Ja toiseenkin. Tiivistunnelmaiseksi kehkeytyvä romaani kuvaa naisen alati juoksevaa tajunnanvirtaa, jossa epätoivo ja toivo vaihtelevat. 

Marttinen saa ylläpidettyä velallisen piinaavan ahdistuksen alusta loppuun saakka. Karoliinan päänsisäinen tunnemyllerrys vyöryy lukijan päälle pitkien ja polveilevien virkkeiden luoman nopeatempoisuuden myötä. Äänikirjana ahdistuksen saa maksimoitua säätämällä lukunopeuden mahdollisimman nopeaksi.

Häpeän luomat esteet

Marttinen kuvaa päähenkilön tuntemaa häpeää ja itseinhoa niin tarkkanäköisesti, että häneen on vaikea olla samaistumatta. Karoliina on todella ahdistunut ja niin on lukijakin. Miksi nainen pitkittää epätoivoista tilannettaan niin kauan. Eikö mitään ole tehtävissä, vaikka velkojat ovat ovella ja häiriömerkintä uhkaa?

Valtava häpeä estää Karoliinaa pyytämästä apua. Sinnikäs nainen ei avaa suutaan edes lähimmilleen vasta kun avaamattomat laskut pursuavat ulos lipaston laatikosta. Häpeäkynnyksen ylittävä puhelu mummolle ei tuota kuin satasen, joka ei paljon lämmitä. Puheluiden jonotusmaksut tuntuvat pöyristyttäviltä, kun asiakkaalla ei ole vara maksaa edes puhelinlaskuaan.

Teos kuvaa hyvin kouriintuntuvasti nyky-yhteiskunnan armottomuutta ja sosiaalista ulkopuolisuutta, jonka kurimukseen yhdestäkin virheestä saattaa joutua. Missä ovat auttajat, kun häpeä estää avunpyynnön?

Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta – Haimelin & Rämö (Tuuma)

Kirjoittamisen ihanuuteen, tai kärsimykseen, hurahtaneita hemmotellaan Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön uutukaisella Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Tietokirja koostuu 12 kirjoittamista käsittelevästä luvusta, joiden aiheita ovat esimerkiksi inspiraatio, aloittaminen ja uskottavuus.

Ääneen pääsevät teoksen kirjoittajien lisäksi useat tunnetut toimittajat ja kirjailijat, kuten Anna-Kaari Hakkarainen, Kjell Westö, Anna-Leena Härkönen, Riku Rantala ja Saara Turunen. Vierailijoiden ääni kuuluu miellyttävästi eri tavoin heidän laatimissaan teksteissä. Myös teoksen kirjoittajien äänet erottuvat selkeästi: Haimelin käyttää huikean monipuolista sanastoa, kun taas Rämö tarjoilee hyviä ja inspiroivia esimerkkejä.

Jämäkästi eteenpäin

Teos antaa runsaasti uusia näkökulmia ja tekniikoita kirjoittamiseen. Jokainen uusi luku alkaa kirjoittajan omalla kertomuksella jostain hänelle sattuneesta tapauksesta, josta päästään aasinsillan kautta itse aiheeseen. Erilaiset vinkkilistat lukujen lopussa niputtavat ydinsisällön tiiviiksi paketiksi. Tärppejä tarjotaan muun muassa sisäisen motivaation herättelyyn, tiedonhakuun sekä kielen tyylikeinoihin.

Kirja toimii hyvin etenkin aloittelevien kirjoittajien oppaana, vaikka kirjoittamiseen liittyvien vaiheiden paljous saattaa hirvittää vasta-alkajaa. Haimelin ja Rämö kuitenkin sparraavat omien epäilystensä kanssa painiskelevia tuuppien heitä ystävällisesti mutta jämäkästi eteenpäin.

Jokainen voi kehittyä

Kirjoittaminen on haastavaa – sen tietää jokainen kirjoittamista harrastava tai työkseen kirjoittava. Teoksessa otetaan huomioon tekstien laatimiseen liittyvät ongelmat ja karikot, mutta siinä kuitenkin ensisijaisesti herätetään toivoa onnistumiseen. Kirjoittamisen vaiheet esitellään mielenkiintoisesti ja realistisesti, ja niistä jokainen voi poimia omaan kirjoittamiseensa sopivat niksit.

Haimelin ja Rämö painottavat, että jokainen kirjoittaja voi kehittyä taustasta riippumatta. Tietojen ja taitojen kartuttua jokainen voi päästä pitkälle, kun uskaltaa. Jos asiansa oppii sanomaan hyvin, saa helpommin haluamansa. Totta.

Erakot – Milla Peltonen (Into)

Milla Peltosen teoksessa Erakot – omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita on erittäin ajankohtainen aihe, sillä suurin osa suomalaisista joutuu noudattamaan erakkoelämään viittaavaa elämäntapaa vallitsevan epidemian aikana. Joillakin sosiaalisesta kanssakäymisestä pidättäytyminen sujuu luonnostaan, mutta joillekin se aiheuttaa harmaita hiuksia ja hampaidenkiristelyä.

Yksineläjiä omasta tahdostaan

Suomessa elää joukko varsinaisia erakoita, joita Peltonen on kirjaansa varten haastatellut. Heillä ei ole mitään hätää, sillä he viihtyvät omissa oloissaan. He ovat valinneet elämäntavan, johon eivät tarvitse muita ihmisiä. Nykyaikaisten erakoiden lisäksi teoksessa esitellään jo edesmenneitä yksineläjiä, jotka ovat jääneet historiaan omintakeisen elämäntyylinsä vuoksi.

Teoksen alussa kerrotaan historiallisista 1900-luvun Lapin kultaerakoista, jotka ovat eläneet pohjoisen karuissa maisemissa kultaa huuhtoen. Lappi on houkutellut myös muita erakoita kautta aikojen laajojen erämaidensa vuoksi. Savottojen kautta erakoiksi päätyneet ”ukonkäppyrät” ovat itse rakentaneet pirttinsä ja eläneet luonnon kiertokulun mukaisesti.

Yksi teoksen mielenkiintoinen hahmo on legendaarinen Pekka Tervaniemi, Surnu-Pekka, joka on asunut Ylä-Lapin Vätsärin erämaassa koko ikänsä. Hänestä on kirjoitettu kirja sekä kuvattu dokumenttielokuva Pieni rakkaustarina (2010). Rankasti kiroileva mies on todennut, että ”en ole täällä viihtymässä, olen kotona”.

Naiserakoita, onko heitä?

Mielikuva erakosta on usein sukupuolittunut: tyypillinen erakko on vanha äijä, joka asuu yksin korpimökissään piippua poltellen. Kuvasto on suomalaisesta kirjallisuudesta tuttua Havukka-ahon ajattelijoineen. Peltonen antaa kirjassaan ilahduttavasti tilaa myös muutamille naiserakoille, jotka ovat valinneet asuinpaikakseen syrjäisen kolkan tai omavaraisen elämäntyylin.

Erakkous ei ole ikään sidottu piirre, sen todistaa 30-vuotias Tinja Myllykangas, joka asuu Inarin Muotkatunturin lähistöllä koirineen. Lapin nykyerakko on saanut kansainvälistä huomiota sekä ihastusta sosiaalisessa mediassa. Tinja vaihtoi kaupunkielämän arktiseen ja askeettiseen erämaaelämään, koska ei viihtynyt kaupungissa eikä kaipaa sieltä mitään.

Tosielämän erakoita

Peltonen tapaa reissuillaan erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää halu vetäytyä omiin oloihin. Hän käy vierailulla myös uskonnollisten ja kausierakoiden sekä muista ideologisista syistä yhteiskunnan ulkopuolelle vetäytyneiden yksineläjien luona. Hän on kiertänyt kirjaansa varten Suomea ristiin rastiin, sillä erakoita on erämaiden lisäksi Etelä-Suomessakin. Havainnollistava kartta olisi ollut hyvä lisä teokseen.

Omavaraisuutta ja ekologisuutta korostavan Marketta Hornin tarina on kirjan parasta antia. Hän onkin saanut kirjassa oman lukunsa nimeltä Ekologisuuden ehdoilla: Marketta, Mörkökorven erakko. Aikoinaan kiertolaiselämää viettäneen naisen elämänfilosofiaan kuuluu thoreaulaisen järjestelmäpakolaisuuden lisäksi henkistymisen ulottuvuus. Hän on elämänkaarellaan luopumisen vaiheessa, joka näyttäytyy nimenomaan erakkoutena.

Peltonen kertoo haaveilevansa hiljaisesta elämästä metsässä. Tämän kirjan luettuaan siitä alkaa vaistomaisesti haaveilemaan itse kukin.