maanantai 2. joulukuuta 2019

Minäpäivät ‒ Kristiina Saha (Otava)


Lavastajana ja vaatesuunnittelijana työskentelevän Kristiina Sahan esikoisteos Minäpäivät ilahduttaa verbaalisella ilotulituksellaan sekä kirjan mittaisella koomisuudellaan. Vakavia aiheita käsitellään huumorilla höystettynä.

Pomon yksinäinen elämä

Minäpäivien päähenkilö on Hellevi. Keski-iän ylittänyt harmaahiirulainen työskentelee keskijohdon pomona firmassa, jonka itämaisia viisauksia lateleva johtaja pitää palavereita istuttamalla alaisiaan joogamatolla. Pomon mielestä Hellevin on aika uudistua. Irtisanomisia jakeleva Hellevi ehtii jo säikähtää saavan itsekin potkun persuuksilleen, mutta pomo lähettääkin hänet muodonmuutos-seminaariin. Siellä Hellevi saa pohtia uutta suuntaa elämälleen, joka on junnannut samaa kaavaa jo vuosikymmeniä.

Skitsofreeninen äiti, vammautunut hoitokodin asukki Otsa sekä seminaarista löytynyt uusi tuttavuus Veli muodostavat Hellevin lähipiirin. Suhteet työkavereihin ovat pinnallisia, sillä potkujen jakaminen muille ei luo työilmapiiriin lämpöisyyttä. Hellevin elämä näyttäytyy varsin yksinäiseltä. Taakkana roikkuu suhde holhoavaan äitiin, jota on käytävä katsomassa hoitolaitoksessa ja ruokittava kettukarkeilla. Kun saatananpelkoinen äiti kuolee, tuntee Hellevi helpotusta ja alkaa elää omaa elämäänsä hieman vapaammin. Äidille kun on pitänyt valehdella jopa aikoja sitten kuolleen kissan olevan vielä elossa, jottei äidin elämä järkkyisi enää pahemmin.

Äänikirja toimii tulkitsijana

Saha kuljettaa paikoin vakaviakin aiheita sisältävää tarinaa huumorin keinoin. Ei voi kuin ihailla kirjailijan verbaalista lahjakkuutta ilmaista asioita erilaisin sanakääntein. Äänikirjan lukeminen kuuntelemalla voi olla haastavaa, jollei ajatus pysy mukana tai jotkin sanat äännetään erikoisesti. Minäpäivät tarjoaa runsaasti uusia oivalluksia – tämän asian voikin sanoa tällä tavalla!

Äänikirjojen suosio on kasvanut nopeasti, ja myös kirja-arvion voi tehdä kuuntelemalla. Tiettyjen faktojen tarkistaminen jälkikäteen on toki työläämpää kuin painetusta versiosta, mutta lukunautinnon voi saavuttaa myös näin. Mielestäni lukijan äänellä ja tavalla lukea on väliä: monotonisen pistävä ääni ei ole mieleeni, mutta vivahteikkaan pehmeä on.

Minäpäivät toimii hykerryttävän hyvin äänikirjana, sillä lukijana on koomikko Pirjo Heikkilä. Hänen nopeaakin nopeampi puheenpapatuksensa sekä komiikantajunsa sopivat täydellisesti tämän teoksen tulkintaan, mutta eivät välttämättä jonkin toisen teoksen. Jos puolestaan oma päänsisäinen ääni on kaikista mieluisin, painettuja kirjoja on onneksi vielä saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti