torstai 8. elokuuta 2019

Sotaleski – Enni Mustonen (Otava)


Enni Mustosen iki-ihana Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu seitsemännellä osallaan. Suomen sotavuosiin keskittyvä Sotaleski jatkaa Kirstin ja Iivon tarinaa muita sarjan henkilöitä unohtamatta. Sodan keskellä eläminen käy itse kunkin voimille, mutta elämään mahtuu myös iloa ja onnea.

Kirsti on jo pitkään asunut äitinsä Idan omistamassa täyshoitolassa tyttärensä Vienan kanssa. Vuoden 1939 kesäkuussa kaikki on mallillaan, tosin Iivo on lähtenyt Karjalaan valmistelemaan linnoitustöitä Karjalaan. Äiti ja tytär vierailevat Terenttilässä ja tutustuvat samalla karjalaisperheeseen, jonka luona Iivo majoittuu. Nauravainen perheenemäntä Mari säikähtää salaman halkaisemaa kuusta – se vaikuttaa pahalta enteeltä. Sodan pelko kasvaa kasvamistaan ja lopulta sota onkin totisinta totta.

Elämää sodan keskellä

Talvi- ja jatkosodan kuvailun sekoittaminen fiktiiviseen tarinaan antaa erilaisen näkökulman sotahistoriaan – elämää sodan keskellä on helpompi ymmärtää. Tässä osassa matkaa taitetaan junilla, joka pysähtelevät lottien muonituspaikoilla tai pommitusten vuoksi. Ihmiset yrittävät jatkaa arkista eloaan, vaikka ilmahälytykset ajavat heidät tuon tuostakin pommisuojiin. Kirsti selviää säikähdyksellä ensimmäisestä ilmahyökkäyksestä, mutta jotkut tuttavat saavat surmansa. Parikymppiset velipojat Voitto ja Veikko ovat innoissaan päästessään sotimaan, mutta lähipiirin naisille jatkuva huolissaan eläminen käy voimille: milloin pappi saapuu tuomaan kuolinviestiä?

Yllättävää on, miten arkisesti sota-ajan ihmiset suhtautuvat sotimiseen – jatkosotaa povataan eivätkä miehet malta odottaa, milloin pääsevät korjaamaan vääryyksiä sotatantereelle. Toimeentulo on tiukilla ja kaikesta on pulaa. Kirstin perustama ompelimo Parisienne tuhoutuu pommituksissa, mutta toimelias nainen saa opettajan pestin Tyttöjen valmistavasta Ammattikoulusta. Arkinen elämä karjalaisesta aviomiehestä erossa tuntuu vaikealta muutamista jälleennäkemisistä huolimatta, mutta loppujen lopuksi Kirsti huomaa eläneensä sotalesken elämää, jo kauan. Iivon toiveet Karjalaan asettumisesta eivät ole linjassa Kirstin toiveiden kanssa.

Ihailtavaa taustatyötä ja kerrontaa

Mustosen teoksessa tapahtuu jälleen valtavan paljon asioita, joiden kokonaishallintaa voi vain ihailla. Sotavuosien mahduttaminen yksien kansien väliin päätarinan yhteyteen on taituruutta. Sotaleski onkin sarjan pisin yli 500 sivullaan. On silkkaa lahjakkuutta saada kuljetettua tarinassa niin monta loogista sivutarinaa päätarinan rinnalla.

Maanläheinen kerronta pitää lukijan otteessaan ja saa herkistymään sota-ajan tapahtumien kuvailusta. Kirstin ja Iivon rakkaustarina saa päätöksen ja moni muukin asia nytkähtää eteenpäin. On erikoista, ettei edellisessä osassa paljastunut biologisen isän salaisuus saa huomiota kuin yhden kerran – Kirsti ei taida ollakaan siitä ihmeissään. Myös aiemmat viittaukset mahdolliseen sisarpuoleen luovat odotuksia sarjan jatkoa kohtaan.

Kun olen poissa – Anna-Maria Eilittä (Atena)


Anna-Maria Eilittän esikoisteoksessa Kun olen poissa on mielenkiintoinen ja erilainen näkökulma: päähenkilö on kuollut. Hyväosainen perheenäiti, 45-vuotias äidinkielenopettaja Ilona on jättänyt maallisen tomumajansa jäätyään auton alle ja lyötyään päänsä katukivetykseen. Hän herää ruumishuoneelta ja lähtee hetken emmittyään lentelemään kohti kotimaisemiaan. Ilona päätyy seuraamaan perheensä ja läheistensä elämää jonkinlaisena aaveena, jota muut eivät näe.

Aiheen olisi voinut kuvitella olevan haikea ja sentimentaalinen, mutta Eilittän teos on yllättävän maanläheinen ja arkinen. Jo ensisivuilta huomaa päähenkilön olevan realistinen ja viileästi kuolemaansa suhtautuva, vaikkakin Ilona korostaa olevansa tunneihminen, kuten poikansa Lauri. Nainen leijailee läpi ovien ja seinien seuraillen muiden arkisia touhuja kaikki aistit avoinna. Yllättävää on, että hän pystyy koskemaan maallisiin tavaroihin ja jopa siirtelemään niitä. Itseironiaan kykenevä nainen on tyytyväinen nähdessään miehensä ja lastensa elämän jatkuvan.

”Ehkä minulla on etuajassa alkanut viidenkympin kriisi. Mikä siunaus, että se iski kuolleena.”

Minämuotoinen tarina soljuu kepeästi eteenpäin. Kirjan teema pistää miettimään, milloin on sopiva aika kuolla, sillä ”aina jokin oli kesken ja on yhä”. Löytyykö ihmiselle kaiken kiireen keskellä edes hyvää saumaa siirtyä tuonpuoleiseen? Ilonalla jää jotain kesken, sillä kuoltuaan hän roikkuu jonkinlaisessa välitilassa eikä pääse eteenpäin, vaikka haluaisi. Hän joutuu todistamaan haamuna asioita, joista ei ole tiennyt mitään. Mikseivät läheiset ole kertoneet hänelle ratkaisevia, merkityksellisiä asioita? Saako vasta asioiden selvittyä siirtyä pilven reunalle iloitsemaan?

perjantai 4. tammikuuta 2019

Domowik ‒ Ilkka Auer (Haamu Kustannus)


Kutkuttavaa jännitystä ja monimutkaisia juonikuvioita sisältävä Domowik on Ilkka Auerin uusin nuortenkirja. Salaperäinen kartano asukkaineen houkuttelee mukaan fantasiamaailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.

Tarina saa alkunsa, kun teini-ikäisen Wilhelmiina eli Vilma Sumeliuksen perhe perii yllättäen Hästebäckin kartanon läheltä Raaseporin linnaa. Vilman isosetä Ferdinand on jättänyt Vilmalle tarkat ohjeet kartanon ylläpitoa varten. Nuori tyttö saa ruveta ratkomaan myös suvun salaisia arvoituksia, joihin löytyy pieniä vinkkejä sieltä sun täältä. Miksi Gerda-isoisotädin haamu leijailee kartanossa? Mitä on tapahtunut kadonneelle isotäti Hildalle? Vilmaa ilmaantuu auttamaan kotihenki Domowik, piippua polttava karvainen olento, joka on asustanut kartanossa vuosisatojen ajan.

Joulu lähestyy ja niin myös talvipäivänseisaus, jolloin pahat voimat ovat valloillaan. Domowik aistii kartanoa uhkaavat pedot ja kiirehtii Vilmaa ratkaisemaan sukunsa surulliset kohtalot. Vihjeiden avulla Vilma löytää tien Alismaahan, toiseen ulottuvuuteen. Satujen alkulähteiltä hän kulkeutuu Salakuljettajien Kouluun ja vihdoin myös Mustaan sirkukseen, jossa asiat eivät todellakaan ole kunnossa. Kuka on Kuoliaaksinaurattaja ja mikä häntä riivaa?

Kirja on oivallista lukemistoa joulun alla. Teos on kutkuttavan jännittävä ja mukaansatempaava – varsinkin alussa. Auer osaa luoda oikeanlaisen jännityksensekaisen tunnelman monipuolisella kuvauksella, ja mikä siihen onkaan parempi miljöö kuin vanha mystinen kartano, joka osaa piilotella itseään. Tarina etenee mukavan verkkaisesti, mutta loppua kohden tuleekin aivan liikaa muuttujia: on vanhoja linnoja, katkeroituneita pellejä ja kummallisia karuselleja. Sirkuksen ja vanhan maailman mukaantulo sekoittavat juonta siinä määrin, että kirjalle alkaa toivoa jatko-osaa.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/domowik/

lauantai 29. joulukuuta 2018

Pese hampaat ennen kuin pussaat ‒ Satu Kivinen (Otava)


Satu Kivisen esikoisteos Pese hampaat ennen kuin pussaat on hulvatonta luettavaa. Päiväkirja 14-vuotiaan Sofian elämästä on ajanhermolla pysyttelevää tilitystä nykynuorten arjesta. 

Kahdeksasluokkalainen Sofia aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen tuleville sukupolvilleen sunnuntaina 2. syyskuuta. Nuoren tytön elämässä sattuu ja tapahtuu, vaikka hänen mukaansa siinä ei tunnu tapahtuvan juurikaan mitään. Elämästä kun sattuvat puuttumaan ainakin poikaystävä ja isommat rinnat. Äiti on kahjo ja kummitäti Päivi vielä kahjompi. Mummu se vasta kahjo onkin eikä isää näy mailla eikä halmeilla. Sofia asuu yksinhuoltajaäitinsä sekä koiransa Raipe Helmisen kanssa. Ystäväporukkaan kuuluvat himoliikkuja Iines, kaksoset Jossu ja Jutta sekä kaveripoika Leo.

Elämään tulee hieman säpinää, kun näköpiiriin ilmaantuu ”jumalaisen komea” Perttu. Leon isoveljen Aleksin kaveri on jo lukiolainen, joten hänen täytyy olla aika fiksu. Pertusta ei kuitenkaan ota selvää ja ensisuudelmaa saa odotella tovin jos toisenkin. Vaikka mieli on välillä matalalla, Sofia ei jää murehtimaan, vaan porskuttaa rempseällä tyttöenergiallaan eteenpäin. Erilaisia listauksia harrastava nuori neiti pohtii asioita laidasta laitaan, mutta ”elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos äiti antaisi laitattaa volyymiripset.”

Kivisen teos on piristävä lisä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Päiväkirja on hyvänmielen chick litiä, kevyttä tyttökirjallisuutta, jota on hauska lukea. Välillä Sofia tuntuu ikäistään vanhemmalta ja yllättävän rohkeamieliseltä. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisin on äidin sisko Päivi-täti, jolta Sofia saa suorasukaisia elämänohjeita ja tukea teiniyteen. Naisvoittoinen henkilökavalkadi luo teokseen feministisen vaikutelman isän poissaolon jäädessä epäselväksi.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/pese-hampaat-ennen-kuin-pussaat/

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kaksoisolennot ‒ Tuula Kallioniemi (Otava)


Tuula Kallioniemen nuortenkirja Kaksoisolennot tarttuu tärkeisiin aiheisiin: eriarvoisuuteen ja koulukiusaamiseen. Kaksoisolennot on kutkuttavan erilainen nuortenkirja, joka ottaa omalta osaltaan kantaa nyky-yhteiskunnan oloihin.

Yhteentörmäyksen seurauksena kahden pojan elämät mullistuvat. Hyväosaisesta perheestä kotoisin oleva kuudesluokkalainen Stefan huomaa yhtäkkiä puhuvansa uutta kieltä ja joutuneensa kerjäläisleiriin äkäisen pomon komenneltavaksi, kun taas kerjäläispoika Mihai muuttuu Stefaniksi. Pojat alkavat elää toistensa elämää, mutta joutuvat samalla pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

Mihai saa elää yltäkylläistä elämää ja käydä koulua – unelmaansa. Asiat eivät kuitenkaan ole niin hyvin kuin luulisi: Mihai joutuu todistamaan koulukiusaamista. Käy ilmi, että Stefan on kiusannut Pönää yhdessä tyttökaverinsa kanssa. Mihai ei aio jatkaa kiusaamista ja muut ihmettelevät, mikä ”Steffelle” on tullut. Hän ei voi ymmärtää, mitä hyötyä kiusaamisesta vain kiusaamisen vuoksi on. Toisaalla samassa kaupungissa Stefania retuutetaan paikasta toiseen ja pakotetaan huijaamaan ihmisiä. Ylimielisen oloinen Stefan saa kokea, millaista on kerjäläisten arki. Kovaotteinen Doru-pomo ei anna armoa, ja pojan ainoa toive on löytää takaisin kotiin, keinolla millä hyvänsä.

Kirjan kiinnostavuus piilee ajatusleikissä, jossa osia voi vaihtaa. Kallioniemi on keksinyt erikoisen tavan selittää osien vaihtuminen yhteentörmäyksen seurauksena. Kielen ja jopa ulkonäönkin muuttuminen on liian yliluonnollista, mutta toimii toki nuortenkirjassa. Oikeudenmukaisuus tuntuu tapahtuvan, kun kerjäläisiä halveksiva nuori poika joutuu itse kadun kulmaan värjöttelemään ja hyväsydäminen kerjäläinen saa osakseen ystävällisyyttä ja kodin lämpöä. Osat eivät kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, mutta kokemuksen kautta kummankin pojan arvomaailmat muuttuvat – toivottavasti myös lukijan.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/kaksoisolennot/

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kaukosaarten Aino – Johanna Valkama (Otava)


Hyljenaisia ja druideja, entisiä kuninkaita ja laulajia. Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarjan itsenäisessä jatko-osassa Kaukosaarten Aino Aurin poika Iki-Kuura haaksirikkoutuu karuille Kaukosaarille. Laulun lahjan saanut nuori mies etsii vastausta sukuansa piinaaviin kysymyksiin, mutta joutuu yllättäen tutustumaan myös erakoituneisiin kovan onnen kulkureihin.

Haaksirikkouduttuaan Virtausten saarelle Iki-Kuura muistaa hämärästi tajunnan rajamailta punatukkaisen kauniin naisen, joka jää hänen mieleensä. Iki-Kuura saa majapaikan äkeältä vanhukselta, joka osoittautuu pienen sanailun jälkeen Erik Tuulihatuksi, maanpakoon lähteneeksi Birkan kuninkaaksi. Erakoitunut mies kertoo saaren muista asukkaista: lammaspaimenesta, jonka maille ei kannata astua jalallakaan sekä selkiestä, hyljenaisesta, joka on todellisuudessa miestään saarelle paennut Ann Naddodsdóttir.

Ikuisen elämän salaisuudesta kiinnostunutta Iki-Kuuraa kiehtoo salaperäinen hyljenainen, joka tarun mukaan on saanut toisen elämän hukuttauduttuaan mereen. Samaan aikaan Annia kiehtoo komea Iki-Kuura, joka vetää häntä puoleensa – laulamalla ja laulamattakin. Ann tekeytyy hyljenaiseksi ja viettelee kokemattoman nuorukaisen. Vaikka Iki-Kuura joutuu kokemaan karvaan pettymyksen, heidän tarinansa ei kuitenkaan pääty yhteiseen yöhön. Keitä ovat pitkälaivalla saarelle rantautuvat muukalaiset?

Rautakauden Färsaarille sijoittuva sarjan osa pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Näkökulman vaihdokset ja lumoava kieli pitävät yllä teoksen kiinnostavuutta – yksitoikkoinen miljöö ja hidas kerronta sitä heikentäen. Kirjailijan omakohtainen tutustuminen alueen historiaan ja itse alueeseen näkyy positiivisesti tarinassa. Oikeiden historiallisten henkilöhahmojen käyttäminen lisää uskottavuutta ja laittaa lukijan mielikuvituksen laukkaamaan.

Valkaman teos on riipaiseva rakkaustarina karussa miljöössä. Päähenkilöiden inhimilliset piirteet, epävarmuus ja epätoivo, syventävät heidän henkilökuvaansa. Uskaltaminen ja oman tien kulkeminen nousevat vahvoiksi teemoiksi. Teoksen viittaukset Euran kunnan syntyhistoriaan on yllättävä lisäoivallus kiehtovan tarinan loppuun.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/kaukosaarten-aino/

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Nevermoor - Morriganin koetukset – Jessica Townsend (Otava)

Australiasta kotoisin olevan Jessica Townsendin fantasiasarjan aloitusosa Nevermoor – Morriganin koetukset on hänen esikoisteoksensa. Kirjan takakansi kehottaa lukemaan tarinan, jonka kaltaista ei ole. Se kehottaa astumaan maailmaan, jonka kaltaista ei ole. Kirjan luvataan olevan täydellinen Harry Potterin ja Percy Jacksonin faneille, joten odotukset ovat korkealla!

Sakaalifaksissa asuva Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka pitäisi kuolla ehtoona eli ajan viimeisenä päivänä. Kuolemaansa odottava 10-vuotias tyttö osallistuu tarjouspäivään, jossa hän saa kaikkien ällistykseksi neljä tarjousta eri tahoilta, muun muassa mystiseltä herra Jonesilta. Morrigan luulee tulleensa huijatuksi, kunnes merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen tulee ja pelastaa hänet Savun ja varjon jahdilta Nevermooriin.

Morrigan saa tietää, että hänet on valittu Meineikkaan Seuran kokelaaksi ja paikan saadakseen hänen on läpäistävä neljä erilaista koetusta, joihin vaaditaan jokin erikoiskyky. Isällinen Jupiter ei halua paljastaa Morriganin kykyä, vaikka tyttö sitä useaan otteeseen kärttää, joten Mog suorittaa koetuksia toinen toisensa perään tietämättä kykyään. Morrigan viihtyy Jupiterin loisteliaassa hotellissa ja nauttii Pihlajan seurasta – pojan, joka osaa lentää lohikäärmeillä.

Mog kaipailee välillä kotiin, mutta käytyään lapsuudenkodissaan Seittilinjalla matkustaen hän huomaa, etteivät vanhemmat häntä kaipaa. Onneksi hänellä on paikka, johon palata: muotoaan muuttava hotelli Deukalion ja sen eriskummalliset asukkaat. Vain kuiskaten puhutaan Nevermooria piinaavasta pahiksesta, meiniosepästä. Kun viimeisen koetuksen aika koittaa, tytölle selviää karmivia totuuksia.

Kirjan aloitus tuntuu sekavalta, eikä epämääräinen miljöönkuvailu auta asiaa. Useimmista fantasiateoksista poiketen Nevermoor ei sisällä karttaa hahmottamisen avuksi, mikä on pitkä miinus. Fantasiamaailman tarkan kuvailun tulisi olla kaiken a ja o varsinkin aloitusosassa. Townsend on kuitenkin onnistunut luomaan omanlaisensa maailman erikoisine hahmoineen – puhuva magnifikatti Fenestra niistä mielenkiintoisimpana. Käännetylle fantasiakirjallisuudelle tyypilliset uudet sanat virkistävät suomen kieltä – kiitokset kääntäjä Jaana Kapari-Jatalle.

Aivan suorilta teoksesta ei kehkeydy Potterin manttelinperijää, vaikka yhteneväisyyksiä toki löytyy: kirottu lapsi, koulumainen taikamaailma ja poissaolevat vanhemmat. Vaikka kirja on pohjavireeltään varsin synkähkö nuortenkirja, sen kepeä kielenkäyttö ja mielenkiintoiset henkilöhahmot – johtohahmonaan tyttösankari ‒ pelastavat sen pahimmalta synkkyydeltä.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/nevermoor-morriganin-koetukset/