Corpus –
kuolema ja kurtisaani jatkaa Milja Kauniston
Ranskaan sijoittuvaa Purppuragiljotiini-sarjaa, jonka
ensimmäinen osa Luxus johdatteli lukijan 1790-luvun syntisiin
ja poliittisiin pyörteisiin. Toisessa osassa Ranskan vallankumous on jo
käsillä, eikä kenenkään ole enää turvallista astella Pariisin kaduilla.
Tarinan keskiössä on
aatelisarvonsa menettänyt kreivitär Marie-Constance de Boucard, joka on
erinäisten sattumusten kautta päätynyt ylellisen Maison de Luxe -ilotalon
emännäksi markiisi de Saden suojelukseen. Toinen päähenkilöistä on pyövelin
apulaisena toiminut Isidore Boreal, joka on myös pestautunut bordellin
palvelukseen. Ilotyttöjä kurtisaaneiksi kouluttanut Marie-Constance on ottanut
käyttöönsä näyttelijätär Marianne Quesnet’n henkilöllisyyden. Hän pääsee
poliittisen keskustelun seuraajaksi Ranskan vallankumouksellisten käydessä
nauttimassa porttolan palveluista. Syntisessä talossa vierailee tunnettuja
vaikuttajia jakobiinien johtohahmo Robespierresta sanskulottien johtaja
Hébertiin.
Vailla isännimeä
kulkeva Isidore on tarinan minäkertoja, mutta osa luvuista kerrotaan Mariannen
näkökulmasta. Kun Ranskan kuningas Ludvig XVI teloitetaan Pariisissa 21.
tammikuuta 1793, Isidore on jälleen pyövelin avustajana. Hän joutuu nostamaan
kuninkaan pään kansan nähtäville giljotiinin näytettyä mahtinsa. Mariannea
puolestaan koetellaan kerta toisensa jälkeen. Hän turvautuu kalkutanpillereiden
huumaavaan autuuteen selviytyäkseen ympärillä vellovan juonittelun pyörteessä,
mutta ajautuu huomaamattaan pääporton kiusanteon kohteeksi. Hän on jo kerran
pudonnut korkealta, mutta kokee taas saman kohtalon joutuessaan pakenemaan
ilotalosta. Etevä nainen joutuu pitämään omana tietonaan suuria salaisuuksia, joista
yksi on ylitse muiden. Sen paljastuminen voi joko tuhota tai pelastaa
valtakunnan.
Kaunisto on
yhdistänyt teoksessa huikealla tavalla faktan ja fiktion. Ranskan historiaan
pureutuvan romaanisarjan toinen osa on ensimmäistä osaa huomattavasti poliittisempi
ja siinä näyttäytyy suurempi joukko vallankumousajan merkkihenkilöitä.
Kauniston runsas ja ronski kerrontatyyli on koukuttavaa ja kiehtovaa. Hän
kirjoittaa todentuntuisesti niin ylhäisen kuin alhaisenkin näkökulmasta, eikä
kainostele turhia porttolan rietastelujen seikkaperäisessä kuvailussa. On ollut
oivallinen idea valita Maison de Luxen kaltainen ylellinen syntipesä
poliittisen keskustelun näyttämöksi. Tiiliskiven kokoisen teoksen tarinassa
olisi kuitenkin ollut tiivistämisen varaa.
Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/corpus/
