lauantai 29. joulukuuta 2018

Pese hampaat ennen kuin pussaat ‒ Satu Kivinen (Otava)


Satu Kivisen esikoisteos Pese hampaat ennen kuin pussaat on hulvatonta luettavaa. Päiväkirja 14-vuotiaan Sofian elämästä on ajanhermolla pysyttelevää tilitystä nykynuorten arjesta. 

Kahdeksasluokkalainen Sofia aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen tuleville sukupolvilleen sunnuntaina 2. syyskuuta. Nuoren tytön elämässä sattuu ja tapahtuu, vaikka hänen mukaansa siinä ei tunnu tapahtuvan juurikaan mitään. Elämästä kun sattuvat puuttumaan ainakin poikaystävä ja isommat rinnat. Äiti on kahjo ja kummitäti Päivi vielä kahjompi. Mummu se vasta kahjo onkin eikä isää näy mailla eikä halmeilla. Sofia asuu yksinhuoltajaäitinsä sekä koiransa Raipe Helmisen kanssa. Ystäväporukkaan kuuluvat himoliikkuja Iines, kaksoset Jossu ja Jutta sekä kaveripoika Leo.

Elämään tulee hieman säpinää, kun näköpiiriin ilmaantuu ”jumalaisen komea” Perttu. Leon isoveljen Aleksin kaveri on jo lukiolainen, joten hänen täytyy olla aika fiksu. Pertusta ei kuitenkaan ota selvää ja ensisuudelmaa saa odotella tovin jos toisenkin. Vaikka mieli on välillä matalalla, Sofia ei jää murehtimaan, vaan porskuttaa rempseällä tyttöenergiallaan eteenpäin. Erilaisia listauksia harrastava nuori neiti pohtii asioita laidasta laitaan, mutta ”elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos äiti antaisi laitattaa volyymiripset.”

Kivisen teos on piristävä lisä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Päiväkirja on hyvänmielen chick litiä, kevyttä tyttökirjallisuutta, jota on hauska lukea. Välillä Sofia tuntuu ikäistään vanhemmalta ja yllättävän rohkeamieliseltä. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisin on äidin sisko Päivi-täti, jolta Sofia saa suorasukaisia elämänohjeita ja tukea teiniyteen. Naisvoittoinen henkilökavalkadi luo teokseen feministisen vaikutelman isän poissaolon jäädessä epäselväksi.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/pese-hampaat-ennen-kuin-pussaat/

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kaksoisolennot ‒ Tuula Kallioniemi (Otava)


Tuula Kallioniemen nuortenkirja Kaksoisolennot tarttuu tärkeisiin aiheisiin: eriarvoisuuteen ja koulukiusaamiseen. Kaksoisolennot on kutkuttavan erilainen nuortenkirja, joka ottaa omalta osaltaan kantaa nyky-yhteiskunnan oloihin.

Yhteentörmäyksen seurauksena kahden pojan elämät mullistuvat. Hyväosaisesta perheestä kotoisin oleva kuudesluokkalainen Stefan huomaa yhtäkkiä puhuvansa uutta kieltä ja joutuneensa kerjäläisleiriin äkäisen pomon komenneltavaksi, kun taas kerjäläispoika Mihai muuttuu Stefaniksi. Pojat alkavat elää toistensa elämää, mutta joutuvat samalla pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

Mihai saa elää yltäkylläistä elämää ja käydä koulua – unelmaansa. Asiat eivät kuitenkaan ole niin hyvin kuin luulisi: Mihai joutuu todistamaan koulukiusaamista. Käy ilmi, että Stefan on kiusannut Pönää yhdessä tyttökaverinsa kanssa. Mihai ei aio jatkaa kiusaamista ja muut ihmettelevät, mikä ”Steffelle” on tullut. Hän ei voi ymmärtää, mitä hyötyä kiusaamisesta vain kiusaamisen vuoksi on. Toisaalla samassa kaupungissa Stefania retuutetaan paikasta toiseen ja pakotetaan huijaamaan ihmisiä. Ylimielisen oloinen Stefan saa kokea, millaista on kerjäläisten arki. Kovaotteinen Doru-pomo ei anna armoa, ja pojan ainoa toive on löytää takaisin kotiin, keinolla millä hyvänsä.

Kirjan kiinnostavuus piilee ajatusleikissä, jossa osia voi vaihtaa. Kallioniemi on keksinyt erikoisen tavan selittää osien vaihtuminen yhteentörmäyksen seurauksena. Kielen ja jopa ulkonäönkin muuttuminen on liian yliluonnollista, mutta toimii toki nuortenkirjassa. Oikeudenmukaisuus tuntuu tapahtuvan, kun kerjäläisiä halveksiva nuori poika joutuu itse kadun kulmaan värjöttelemään ja hyväsydäminen kerjäläinen saa osakseen ystävällisyyttä ja kodin lämpöä. Osat eivät kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, mutta kokemuksen kautta kummankin pojan arvomaailmat muuttuvat – toivottavasti myös lukijan.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/kaksoisolennot/