lauantai 29. joulukuuta 2018

Pese hampaat ennen kuin pussaat ‒ Satu Kivinen (Otava)


Satu Kivisen esikoisteos Pese hampaat ennen kuin pussaat on hulvatonta luettavaa. Päiväkirja 14-vuotiaan Sofian elämästä on ajanhermolla pysyttelevää tilitystä nykynuorten arjesta. 

Kahdeksasluokkalainen Sofia aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen tuleville sukupolvilleen sunnuntaina 2. syyskuuta. Nuoren tytön elämässä sattuu ja tapahtuu, vaikka hänen mukaansa siinä ei tunnu tapahtuvan juurikaan mitään. Elämästä kun sattuvat puuttumaan ainakin poikaystävä ja isommat rinnat. Äiti on kahjo ja kummitäti Päivi vielä kahjompi. Mummu se vasta kahjo onkin eikä isää näy mailla eikä halmeilla. Sofia asuu yksinhuoltajaäitinsä sekä koiransa Raipe Helmisen kanssa. Ystäväporukkaan kuuluvat himoliikkuja Iines, kaksoset Jossu ja Jutta sekä kaveripoika Leo.

Elämään tulee hieman säpinää, kun näköpiiriin ilmaantuu ”jumalaisen komea” Perttu. Leon isoveljen Aleksin kaveri on jo lukiolainen, joten hänen täytyy olla aika fiksu. Pertusta ei kuitenkaan ota selvää ja ensisuudelmaa saa odotella tovin jos toisenkin. Vaikka mieli on välillä matalalla, Sofia ei jää murehtimaan, vaan porskuttaa rempseällä tyttöenergiallaan eteenpäin. Erilaisia listauksia harrastava nuori neiti pohtii asioita laidasta laitaan, mutta ”elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos äiti antaisi laitattaa volyymiripset.”

Kivisen teos on piristävä lisä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Päiväkirja on hyvänmielen chick litiä, kevyttä tyttökirjallisuutta, jota on hauska lukea. Välillä Sofia tuntuu ikäistään vanhemmalta ja yllättävän rohkeamieliseltä. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisin on äidin sisko Päivi-täti, jolta Sofia saa suorasukaisia elämänohjeita ja tukea teiniyteen. Naisvoittoinen henkilökavalkadi luo teokseen feministisen vaikutelman isän poissaolon jäädessä epäselväksi.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/pese-hampaat-ennen-kuin-pussaat/

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kaksoisolennot ‒ Tuula Kallioniemi (Otava)


Tuula Kallioniemen nuortenkirja Kaksoisolennot tarttuu tärkeisiin aiheisiin: eriarvoisuuteen ja koulukiusaamiseen. Kaksoisolennot on kutkuttavan erilainen nuortenkirja, joka ottaa omalta osaltaan kantaa nyky-yhteiskunnan oloihin.

Yhteentörmäyksen seurauksena kahden pojan elämät mullistuvat. Hyväosaisesta perheestä kotoisin oleva kuudesluokkalainen Stefan huomaa yhtäkkiä puhuvansa uutta kieltä ja joutuneensa kerjäläisleiriin äkäisen pomon komenneltavaksi, kun taas kerjäläispoika Mihai muuttuu Stefaniksi. Pojat alkavat elää toistensa elämää, mutta joutuvat samalla pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.

Mihai saa elää yltäkylläistä elämää ja käydä koulua – unelmaansa. Asiat eivät kuitenkaan ole niin hyvin kuin luulisi: Mihai joutuu todistamaan koulukiusaamista. Käy ilmi, että Stefan on kiusannut Pönää yhdessä tyttökaverinsa kanssa. Mihai ei aio jatkaa kiusaamista ja muut ihmettelevät, mikä ”Steffelle” on tullut. Hän ei voi ymmärtää, mitä hyötyä kiusaamisesta vain kiusaamisen vuoksi on. Toisaalla samassa kaupungissa Stefania retuutetaan paikasta toiseen ja pakotetaan huijaamaan ihmisiä. Ylimielisen oloinen Stefan saa kokea, millaista on kerjäläisten arki. Kovaotteinen Doru-pomo ei anna armoa, ja pojan ainoa toive on löytää takaisin kotiin, keinolla millä hyvänsä.

Kirjan kiinnostavuus piilee ajatusleikissä, jossa osia voi vaihtaa. Kallioniemi on keksinyt erikoisen tavan selittää osien vaihtuminen yhteentörmäyksen seurauksena. Kielen ja jopa ulkonäönkin muuttuminen on liian yliluonnollista, mutta toimii toki nuortenkirjassa. Oikeudenmukaisuus tuntuu tapahtuvan, kun kerjäläisiä halveksiva nuori poika joutuu itse kadun kulmaan värjöttelemään ja hyväsydäminen kerjäläinen saa osakseen ystävällisyyttä ja kodin lämpöä. Osat eivät kuitenkaan voi jatkua loputtomiin, mutta kokemuksen kautta kummankin pojan arvomaailmat muuttuvat – toivottavasti myös lukijan.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/kaksoisolennot/

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kaukosaarten Aino – Johanna Valkama (Otava)


Hyljenaisia ja druideja, entisiä kuninkaita ja laulajia. Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarjan itsenäisessä jatko-osassa Kaukosaarten Aino Aurin poika Iki-Kuura haaksirikkoutuu karuille Kaukosaarille. Laulun lahjan saanut nuori mies etsii vastausta sukuansa piinaaviin kysymyksiin, mutta joutuu yllättäen tutustumaan myös erakoituneisiin kovan onnen kulkureihin.

Haaksirikkouduttuaan Virtausten saarelle Iki-Kuura muistaa hämärästi tajunnan rajamailta punatukkaisen kauniin naisen, joka jää hänen mieleensä. Iki-Kuura saa majapaikan äkeältä vanhukselta, joka osoittautuu pienen sanailun jälkeen Erik Tuulihatuksi, maanpakoon lähteneeksi Birkan kuninkaaksi. Erakoitunut mies kertoo saaren muista asukkaista: lammaspaimenesta, jonka maille ei kannata astua jalallakaan sekä selkiestä, hyljenaisesta, joka on todellisuudessa miestään saarelle paennut Ann Naddodsdóttir.

Ikuisen elämän salaisuudesta kiinnostunutta Iki-Kuuraa kiehtoo salaperäinen hyljenainen, joka tarun mukaan on saanut toisen elämän hukuttauduttuaan mereen. Samaan aikaan Annia kiehtoo komea Iki-Kuura, joka vetää häntä puoleensa – laulamalla ja laulamattakin. Ann tekeytyy hyljenaiseksi ja viettelee kokemattoman nuorukaisen. Vaikka Iki-Kuura joutuu kokemaan karvaan pettymyksen, heidän tarinansa ei kuitenkaan pääty yhteiseen yöhön. Keitä ovat pitkälaivalla saarelle rantautuvat muukalaiset?

Rautakauden Färsaarille sijoittuva sarjan osa pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Näkökulman vaihdokset ja lumoava kieli pitävät yllä teoksen kiinnostavuutta – yksitoikkoinen miljöö ja hidas kerronta sitä heikentäen. Kirjailijan omakohtainen tutustuminen alueen historiaan ja itse alueeseen näkyy positiivisesti tarinassa. Oikeiden historiallisten henkilöhahmojen käyttäminen lisää uskottavuutta ja laittaa lukijan mielikuvituksen laukkaamaan.

Valkaman teos on riipaiseva rakkaustarina karussa miljöössä. Päähenkilöiden inhimilliset piirteet, epävarmuus ja epätoivo, syventävät heidän henkilökuvaansa. Uskaltaminen ja oman tien kulkeminen nousevat vahvoiksi teemoiksi. Teoksen viittaukset Euran kunnan syntyhistoriaan on yllättävä lisäoivallus kiehtovan tarinan loppuun.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/kaukosaarten-aino/

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Nevermoor - Morriganin koetukset – Jessica Townsend (Otava)

Australiasta kotoisin olevan Jessica Townsendin fantasiasarjan aloitusosa Nevermoor – Morriganin koetukset on hänen esikoisteoksensa. Kirjan takakansi kehottaa lukemaan tarinan, jonka kaltaista ei ole. Se kehottaa astumaan maailmaan, jonka kaltaista ei ole. Kirjan luvataan olevan täydellinen Harry Potterin ja Percy Jacksonin faneille, joten odotukset ovat korkealla!

Sakaalifaksissa asuva Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka pitäisi kuolla ehtoona eli ajan viimeisenä päivänä. Kuolemaansa odottava 10-vuotias tyttö osallistuu tarjouspäivään, jossa hän saa kaikkien ällistykseksi neljä tarjousta eri tahoilta, muun muassa mystiseltä herra Jonesilta. Morrigan luulee tulleensa huijatuksi, kunnes merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen tulee ja pelastaa hänet Savun ja varjon jahdilta Nevermooriin.

Morrigan saa tietää, että hänet on valittu Meineikkaan Seuran kokelaaksi ja paikan saadakseen hänen on läpäistävä neljä erilaista koetusta, joihin vaaditaan jokin erikoiskyky. Isällinen Jupiter ei halua paljastaa Morriganin kykyä, vaikka tyttö sitä useaan otteeseen kärttää, joten Mog suorittaa koetuksia toinen toisensa perään tietämättä kykyään. Morrigan viihtyy Jupiterin loisteliaassa hotellissa ja nauttii Pihlajan seurasta – pojan, joka osaa lentää lohikäärmeillä.

Mog kaipailee välillä kotiin, mutta käytyään lapsuudenkodissaan Seittilinjalla matkustaen hän huomaa, etteivät vanhemmat häntä kaipaa. Onneksi hänellä on paikka, johon palata: muotoaan muuttava hotelli Deukalion ja sen eriskummalliset asukkaat. Vain kuiskaten puhutaan Nevermooria piinaavasta pahiksesta, meiniosepästä. Kun viimeisen koetuksen aika koittaa, tytölle selviää karmivia totuuksia.

Kirjan aloitus tuntuu sekavalta, eikä epämääräinen miljöönkuvailu auta asiaa. Useimmista fantasiateoksista poiketen Nevermoor ei sisällä karttaa hahmottamisen avuksi, mikä on pitkä miinus. Fantasiamaailman tarkan kuvailun tulisi olla kaiken a ja o varsinkin aloitusosassa. Townsend on kuitenkin onnistunut luomaan omanlaisensa maailman erikoisine hahmoineen – puhuva magnifikatti Fenestra niistä mielenkiintoisimpana. Käännetylle fantasiakirjallisuudelle tyypilliset uudet sanat virkistävät suomen kieltä – kiitokset kääntäjä Jaana Kapari-Jatalle.

Aivan suorilta teoksesta ei kehkeydy Potterin manttelinperijää, vaikka yhteneväisyyksiä toki löytyy: kirottu lapsi, koulumainen taikamaailma ja poissaolevat vanhemmat. Vaikka kirja on pohjavireeltään varsin synkähkö nuortenkirja, sen kepeä kielenkäyttö ja mielenkiintoiset henkilöhahmot – johtohahmonaan tyttösankari ‒ pelastavat sen pahimmalta synkkyydeltä.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/nevermoor-morriganin-koetukset/

maanantai 20. elokuuta 2018

Saari ‒ Veera Salmi (Otava)


Veera Salmen uutuusteos Saari on hieman erilainen nuortenkirja. Teos on kepeä ja vakava yhtä aikaa. Kaikilla kirjan nuorilla on ikävä menneisyys, josta on opeteltava puhumaan, sillä muuten elämästä ei selviä. Heillä on huoli maailman lapsista, mutta ennen kaikkea heillä on unelma vapaudesta, Saaresta, jossa voi elää ilman huolia – ja ilman vanhempia.

Teoksen päähenkilö on kaiketi Suomessa asuva Hansama, joka on jo viisivuotiaasta saakka haaveillut Saaresta, jossa voisi elää ilman vanhempiaan, joilla ei tunnu olevan hänelle aikaa. Kasvettuaan Hansama lavastaa oman kuolemansa ja katoaa. Hän alkaa kerätä pientä joukkoa mukaan Saarelle, joka sijaitsee Galápagossaarilla Tyynellä valtamerellä. Porukka täydentyy Morriksella ja Malalalla, ja tulevaa reissua pohjustetaan Lapin hylätyssä erähotellissa. Hansaman täysi-ikäinen ullakkokaveri Simon auttaa valmisteluissa ja lupapapereiden väärentämisessä. Lentokentällä työskentelevä irokeesihemmo lennättää nuoret kohti seikkailua, jolle kovia kokeneet nuoret lähtevät jännityksestä sekaisin.

Kun nuorisojoukko on päässyt matkaan, alkaa mielikuva Hohto-elokuvan hylätystä hotellista vaihtua toiseen: Sininen laguuni -elokuviin. Väkisinkin autiosta saaresta ja laguuneista puhuttaessa mielikuvat seilaavat teoksista toisiin, Robinson Crusoesta Kärpästen herraan. Miten käynee tämän teoksen kohdalla? Palaavatko nuoret sivilisaation pariin vai elävätkö elämänsä loppuun saakka puumajoissaan banaaneja jyrsien? Tulevatko he toimeen keskenään vai syttyykö sota?

Yllättävää kyllä, porukka laajenee. Kirjeitä koulukirjojen väleihin lähetellyt ydinpoppoo saa viestin Edisonilta, joka uhkaa tehdä itsemurhan isoveljensä tavoin. Saarelta käsin Korjaamoa pitävät auttamishaluiset nuoret joutuvat tekemään nopean ratkaisun, sillä viisikohtainen valintaperustelista täyttyy Edisonin kohdalla: poika on toimitettava pikimmiten heidän luokseen Saarelle. Dj-taitoinen jössikkä on mukava lisä porukkaan, mutta Edisonia jää vaivaamaan pikkuveli Jamalin kohtalo. Myös Morris kaipailee ankeihin oloihin jäänyttä Rastasta, joten pian Simonilla on taas hommaa.

Nuorten surkea tausta saa myötätunnon heräämään. On hieno oivallus puhutella lukijaa välillä suoraan ja ottaa hänet mukaan pohtimaan asioita. Päähenkilöt haluavat, että myös lukija voi hyvin. Nuoria yhdistää etäiset vanhemmat ja toivo paremmasta. Mitään hurjanhurjia tarinoita nistivanhemmista ei kenenkään kohdalla mainita, mutta perusvire on ankea: lapsi on jäänyt jollain tasolla yksin. Siksi hän kaipaa jonnekin muualle ja tarvitsee kipeästi ystäviä. Kirja on riipaiseva kertomus ystävyydestä, auttamisenhalusta ja unelmoinnin tärkeydestä, ja sitä voi suositella kaikenikäisille pohdiskelijoille.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/saari/

torstai 12. heinäkuuta 2018

Iso härkä − Mikko Kamula (Gummerus)


Tiiliskivimäinen Iso härkä jatkaa Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjaa. Se jatkuu kutakuinkin siitä mihin ensimmäinen osa Ikimetsien sydänmailla jäi ja tarjoilee huikeita seikkailuja 1400-luvun Suomessa.

Juko Rautaparta perheineen on kohdannut jo aiemmin paljon vastoinkäymisiä eikä niille näytä tulevan loppua. Moninkertaiset verot langettanut neljännesmies piinaa yhä perhettä eikä ruumiltaakaan säästytä. Vanhin poika Heiska joutuu matkaamaan käräjille murhasta syytettynä ja saa rangaistuksekseen vuoden ajan pakkotyötä Pyhän Olavin linnassa. Pesti on nuorelle miehelle mieluinen, mutta odottaako ilkeän neljännesmiehen palveluksessa oleva Kulta häntä enää vuodenkierron jälkeen?

Yörnin äijän opissa oleva Tenho näkee painajaisunia verenjanoisesta härästä. Hänen pelkonsa käy kuin käykin toteen, kun alisesta maailmasta ponnistava iso härkä nousee tuhoamaan savolaisten seutuja ja hyökkää Rautaparrankin tilalle. Tietäjien taidot joutuvat koetukselle ja apua härän kaatamiseen haetaan jopa epäluotettavina pidetyiltä lappalaisilta. Myös muut koettavat auttaa: perheen tytär Varpu turvautuu maahisten apuun, Heiska lähetetään Viipuriin saakka sotavoimien anomiseen ja härän aiheuttamasta tuhosta suivaantuneet savolaiset teroittavat keihäänsä ja nuolensa.

Kirjan tarinaa on ilo lukea, sillä teksti on niin sujuvaa. Kirjan alkupuolella Mallu-mummon levottoman ruumiin kuvailu luo kauhutunnelmaa ja aiheen olisi odottanut jatkuvan pidemmällekin. Toisin kuitenkin käy, kun tapahtumienkulku lähtee viemään tarinaa muihin suuntiin. Tässä osassa pääpaino on Rautaparran lasten kokemuksissa ja seikkailuissa, joita riittääkin kirjan täydeltä. Iso härkä on läsnä koko tarinan ajan ja lopputaistelu tuntuu piinaavan pitkältä – myös sivumäärältään.

Entisaikojen mytologiaa fantasialla höystettynä – siitä on Kamulan uudessa teoksessa kyse. Kirjassa on aiempaa enemmän yliluonnollisuutta, joten kirjallisuudenlajiksi määritellyn historiallisen fantasian piirteet täyttyvät yli odotusten. Muinaissuomalaisten uskomuksista kumpuavat fantasiaelementit herättävät hilpeää ihmetystä: onko silloin tosiaan uskottu vuorenkorkuiseen härkään tai maan alla asustaviin maahisiin? Niistä kerrotaan niin todentuntuisesti, ettei lukijan auta kuin uskoa mukana ja jäädä odottelemaan jatkoa jännittävälle lopulle.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/iso-harka/

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Taiteilijan vaimo − Enni Mustonen (Otava)


Enni Mustosen vahvoja tunteita herättävä Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu kuudennella osalla Taiteilijan vaimo, jossa Ida Erikssonin tytär Kirsti on edelleen päähenkilönä. Tarina jatkuu siitä, mihin edellinen osa Ruokarouvan tytär jäi. Kirsti palaa Pariisista Suomeen ja perustaa kauan haaveilemansa muotihuoneen Helsingin Bulevardille.

Toisensa löytäneet Kirsti ja Iivo elävät susiparina 1920-luvun Pariisissa. Samassa hotellissa kyyhkyläisten kanssa majoittuvat mm. Tulenkantajien pöyhkeilevä keulahahmo Olavi Paavolainen ja ujo Mika Waltari. Kirsti seuraa sivusta miesten toilailuja ja haaveilee Suomeen paluusta yhdessä Iivon kanssa, joka on mestari Pomponin opissa. Pitkän paluumatkan aikana Kirsti ehtii jännittää, miten kotiväki suhtautuu pariskuntaan. Kotona Ida-äiti huokaisee helpotuksesta, kun tytär on ottanut tutun ja turvallisen miehen eikä tuonut ketään vierasta maailmalta. Pariskunta vihitään koruttomasti ja pian Viena-tytär ilmoittaa tulostaan luonnollisena seurauksena avioitumisesta.

Taiteilijan vaimona Kirstin elämä on köyhyyden sävyttämää: Miilin kanssa perustettu muotihuone pitää saada tuottamaan, kun kuvanveistäjämies on vähän väliä työttömänä ja joutuu jopa työnantajan huijauksen kohteeksi. Jokainen killinki pitää laskea ja lainaakin on otettava. Onneksi Kirsti ja Iivo saavat elää Idan täysihoitolassa, vaikka se välillä heitä hieman nolottaakin. Lapsen synnyttyä isoäidin korvaamaton apu ja lihapatojen äärellä asuminen kelpaavat kummallekin eikä omasta huushollista tarvitse enää haaveilla.

Kirsti pestaa Karjalasta kotoisin olevan Ludmilan ompelijattareksi yllättäen avioituneen Miilin tilalle, ja hän osoittautuukin hyväsydämiseksi apuriksi taloudellisista huolista kärsivälle Kirstille. Vihdoin Iivokin saa vakituisemman työsuhteen, mutta joutuu muuttamaan työn perässä Pohjanmaalle, jossa hän osallistuu myös Lapuan liikkeen toimintaan.

Kirjan henkilöiden elämä on nykyihmisen näkökulmasta mukavan yksinkertaista, vaikka vastoinkäymiset koettelevat heitäkin. Tavaraa on paljon vähemmän eikä yksi ihminen omista kuin muutaman vaatekerran. Televisio tai internet eivät vie aikaa − vapaa-aika kuluu kirjojen tai radion parissa. Lukija ymmärtää paremmin nykyaikaa historiallisten teosten kautta. Samat teemat säilyvät ihmisten elämässä ajanjaksosta riippumatta: myös 1920-luvulla oli työttömyyttä, haastavaa vauva-arjen ja työn yhdistämistä poliittisesta kuohunnasta puhumattakaan. Kirsti ja Iivo edustavat taiteilijoita ja yrittäjiä, joiden asema nyky-yhteiskunnassa ei ole edelleenkään helppo.

Mustosen teoksiin on ihana uppoutua niiden maanläheisyyden ja koukuttavan kerrontatyylin vuoksi. Kirjailijan perehtyneisyys historian tapahtumiin ja tarkkaakin tarkempi kuvailu pitävät otteessaan vuoden odottelun jälkeen. Hienoa, että sarjan aiemmat lukijalle läheisiksi muodostuneet henkilöhahmot ovat pysyneet mukana ja myös heidän tarinansa etenee päähenkilöiden tarinan taustalla. Kuuluisten nimien vilahtelu ei haittaa enää tässä osassa, sillä se tuntuu jo luontevalta.

Edellisessä osassa kutkuttavan epäselväksi jäänyt biologisen isän salaisuus ratkeaa kirjan loppusivuilla.  Sarja tarjoaa vahvoja tunteita sekä elämyksellistä historiamatkailua niitä kaipaaville, ja on onneksi saamassa jatkoa.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/taiteilijan-vaimo/

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ikimaa ‒ Kimmo Ohtonen (Otava)

Luontotoimittajana julkisuudessa esiintynyt Kimmo Ohtonen on tehnyt uuden aluevalloituksen julkaisemalla nuortenkirjan Ikimaa – Soturin tie. Kirja on fantasiatrilogian ensimmäinen osa, joka johdattaa lukijan tulevaisuuden maailmaan sekä sen rinnakkaismaailmaan Ikimaahan.

Teinipoika Oliver asuu ankeassa Maailman pohjoisimmassa kolkassa, jossa ei ole enää jäljellä kuin rippeet nykyisen kaltaisesta luonnosta. Suurin osa jäljellä olevista ihmisistä elää etelän Suuressa metropolissa, jonne on olemassa vain junayhteys. Oliver on kasvanut pohjoisessa, jossa hänen plantaasinvartijana toimiva isänsä kasvattaa etelään vietäviä rahakuusia. Poika käy koulua, jossa opetetaan sekä lähi- että kaukohistoriaa. Eräänä yönä Oliverin äiti Liisa katoaa Kuusilaaksosta mystisesti, ja poika alkaa etsiä häntä epätoivoisesti katoamisilmoituksia jaellen. Kyläläiset karttelevat Oliveria pojan omalaatuisen äidin vuoksi ja vain eräs Aino kertoo nähneensä arpinaamaisen miehen, joka saattaisi liittyä katoamiseen. Yllättäen Oliveria tulee noutamaan Jätti, kymmenen miehen kokoinen karhu, joka vie hämmentyneen pojan Rajalammen pohjassa piilevän portin kautta toiseen maailmaan, Ikimaahan.

Ikimaan Aarniolassa elää Kalla, joka on käynyt jo kahdeksan vuotta soturikoulua. Ikimaata hallitsee kuningas Viktor, jonka poika Kristo haastaa Kallan syysturjanaisissa ja koulun ulkopuolellakin. Aarniola on jakautunut kolmeen klaaniin: susiin, kotkiin ja karhuihin. Klaanien jäsenet ovat kuiskaajia, jotka voivat kommunikoida voimaeläintensä kanssa ajatuksen voimalla ja unissa. Kun Oliver päätyy Ikimaahan, Kallan ja pojan tiet risteävät mielenkiintoisella tavalla. Oliver saa tietää kuuluvansa kontioklaaniin ja Kalla puolestaan edustaa hukkia. Nuori ja rohkea tyttö haluaisi aloittaa elämän metsänvartijana hänelle tärkeän susilauman parissa. Jotta kirjan juoni ei olisi turhan yksinkertainen, taustalla häärii Baltatsar, joka toimittaa tajuntansa menettäneen Liisan eli aarniokuningattaren tietäjänaisten kylään.

Teosta on ilo lukea, sillä Ohtonen hallitsee erinomaisesti etenkin fantasiamaailman luomisen. Alun lähes dystooppiselta vaikuttava maailmankuva vaihtuu luontevasti rinnakkaistodellisuudesta löytyvään Ikimaahan, joka vielä tällä hetkellä kuitenkin muistuttaa enemmän nykyistä maailmaamme. Tällä kannanotolla Ohtonen halunnee herätellä nykyihmistä säilyttämään luonto edes sellaisena kuin se vielä on: oravat nakertelemassa tammenterhoja lehmuksen oksalla ja pensaat notkumassa muhkeiden marjojen painosta. Oliver kokee Ikimaan luonnon uutena ja ihmeellisenä, mutta Kallalle se on koti. Vahva ja tarkka luontokuvaus elävöittää tarinan kerrontaa ja auttaa lukijaa seikkailemaan nuorten mukana.

Koska kyseessä on sarjan avausosa, tarinan taustoittaminen ja henkilöhahmojen esitteleminen haukkaavat suuren osan teoksesta. Maailman pohjoisimman kolkan kuvaukseen olisi kaivannut tarkempaa pohdintaa: onko tulevaisuudessa enää kouluja, joissa istutaan pulpeteissa opettajaa kuunnellen tai etenkään kirjastoja, joista voi lainata fyysisiä kirjoja? Jos vanhaan aikaan eli nykyaikaan on matkaa useampi vuosisata, näin tuskin enää on. Ohtonen on onnistunut hyvin henkilökuvauksessa, mutta hahmojen runsaus häiritsee. Etenkin Ikimaassa olevien pahisten määrä hämmentää: keitä olivatkaan Baltatsar, Titus Tikaros tai tyranni Manadurk? Toivottavasti se selviää tarkemmin trilogian seuraavassa osassa. Teoksen loppuun olisi kaivannut jonkinlaisen koukun, joka olisi herättänyt kutkuttavan odotuksen tulevasta.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/ikimaa-soturin-tie/

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Status − Milja Kaunisto (Gummerus)

Milja Kauniston uutuusromaani Status saattelee Purppuragiljotiini-trilogian päätökseen. Ranskan vallankumouksen jälkimaininkeihin sijoittuva teos läväyttää esiin hirmuvallan aiheuttamat seuraukset kaikessa karmeudessaan.

Vallankumouksen symboliksi kohonnut entinen kreivitär Marie-Constance de Boucard eli Marianne on teljetty Pariisin täpötäyteen Carmes´n vankilaan ja hän on jonossa giljotiinin terän alle. Aiemmin bordellin emäntänä toiminut nainen on juonitellut diktaattori Robespierreä vastaan koettamalla pelastaa kruununprinssin vankeudesta, joten hänen on vastattava teostaan hengellään. Marianne joutuu mestauslavalle kaikkien muiden rojalistien ja toisinajattelijoiden vanavedessä, mutta yllättäen hän tuleekin pelastetuksi takaisin vankilaan direktori Paul Barrasin toimesta.

Urallaan edistynyt Isidore on palaamassa Napoleonin palveluksesta Pariisiin etsiäkseen käsiinsä elämänsä rakkauden, Mariannen. Hän saa kuulla naisen joutuneen teloitetuksi ja koettaa jatkaa elämäänsä tiedon kanssa. Isidore on saanut uuden nimen Breteuil ja hänet lähetetään maaseudulle hoitamaan Breteuilin linnan omaisuutta. Samaan aikaan Marianne kamppailee hengestään riutuen vankityrmässä. Nerokkaiden naisystäviensä kanssa he saavat lähetettyä viestejä lahjottavissa olevien vartijoiden välityksellä muurien ulkopuolelle, ja pikkuhiljaa Robespierren valta alkaa murentua. Kun aika on kypsä, vallasta sokaistunut diktaattori kukistuu ja uusi aika voi koittaa ‒ tosin juonittelijoita löytyy muualtakin. Statukset varisevat yltä itse kultakin.

Teokseen on rakennettu kutkuttava jännite: Marianne on elossa, mutta Isidore ei sitä tiedä. Tämä paljastetaan lukijalle heti alussa. Tarinan etenemistä seurataan vuoroin entisen kreivittären, vuoroin entisen pyövelin näkökulmasta, joten jännite säilyy loppuun saakka. Taustalla diktaattorin yhä mielivaltaisemmaksi kiihtyvä kansan mestauttamisrumba pitää Pariisia kauhun ja sekasorron vallassa ‒ ja myös lukijaa. Suurkaupungin veriset kadut, rottia vilisevät vankityrmät ja kaiken tämän keskellä pyörivä irstas porttolatoiminta pitävät yllä inhorealistista lukutunnelmaa.

Status jatkaa aiempien osien tapaan faktan ja fiktion yhdistelemistä. Historialliset ja poliittiset seikat korostuvat viimeisessä osassa, mutta sarjan kiehtova rakkaustarina eri juonteineen pelastaa teoksen liialta politisoinnilta. Miellyttävää vaihtelua on myös päästä poistumaan Pariisin ulkopuolelle, mikä lisää miljöönkuvauksen monipuolisuutta. Uusien hahmojen mukaantulo tässä vaiheessa tosin hieman sekoittaa tarinankulkua ja jää irralliseksi. Kauniston mukaansatempaava kerrontatyyli kuitenkin takaa sen, ettei kirja pääse happanemaan käsissä.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: https://www.nousu.net/status/

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Pala omaa taivasta – Henna Helmi Heinonen (Tammi)

Henna Helmi Heinosen syväluotaava romaani Pala omaa taivasta kurkistaa kolmen erilaisen naisen elämään. Heistä jokainen on jollain tavalla hukassa ja etsii omaa polkuaan.

Ansku on aina tehnyt niin kuin muut haluavat. Hän on jumissa pienessä kylässä, josta ei tunnu pääsevän pois, vaikka haluaa. Mies ja poika tuntuvat riippakiviltä, anopista puhumattakaan. Työ kotisairaanhoidossa on raskasta ja taakkaa lisää huonokuntoisen äidin hoitaminen. Kun alkoholisoitunut isäkin ilmestyy seudulle, ikävät lapsuudenmuistot palaavat Anskun mieleen. Epätoivo ajaa epätoivoisiin tekoihin itse kunkin.

”Hänellä oli suunnitelma, että lähtee. Ihan minne tahansa, etelään tai pohjoiseen, kunhan pääsisi pois täältä, missä hän ei koskaan ole mitään muuta kuin se sama.”

Joanna pyörittää perheen arkea niin että kulissit huojuvat. Hän on uhrannut oman uransa, jotta lapset saisivat aina tulla koulusta kotiin lämpimän aterian ääreen. Joanna hyväksyy miehensä naisseikkailut, mutta huolella rakennetun perheidyllin särkyminen olisi maailmanloppu. Kun oma tytär oireilee, erilaisista pelkotiloista kärsivä nainen on ihmeissään: miksi hänen täydellisesti kasvattama lapsensa ei voi hyvin?

”Kun Joanna eteisessä pysähtyy, veren kohina täyttää korvat. Hän kävelee tiskikoneelle ja nostelee astioita sisään. Likaisten loppuessa hän ottaa kaapista puhtaita ja jatkaa.”

Laura on kova bisnesnainen, joka ei tunnu löytävän elämänsä rakkautta. Hän myy yrityksen ja jonkin aikaa kaikki on mahdollista: miljoonalla eurollahan voi ostaa vaikka koko maailman! Kun jokapäiväistä työssäkäyntiä ei enää ole, Laura ehtii tutustua sukujuuriinsa ja miettiä paikkaansa – kuuluuko hän kaupunkiin vai maalle. Etäiset välit sukulaisiin ja ystäviin pistää miettimään, mikä elämässä on tärkeintä.

”Miljoona euroa, oikeastaan tarkalleen 1,02 miljoonaa, neljäkymmentäkaksi ja puoli prosenttia kauppasummasta, on hänen elämäntapansa hedelmä.”

Heinonen on kirjoittanut teosta useita vuosia ja se näkyy: hän on saanut tarinaan pituutta mutta myös äärimmäisen koskettavaa syvyyttä. Jokaisen naisen tarina on kehityskertomus. Lapsuudessa koetut vaikeudet heijastuvat myös aikuisuuteen – tosin kaikki heistä eivät sitä huomaa ajoissa. Kirja rohkaisee selvittämään ongelmat ennen kuin on liian myöhäistä. Toisaalta näiden naisten elämässä ei tapahtuisi muutosta parempaan, jolleivät asiat kärjistyisi tarpeeksi pahasti. Kirjan kantava teema voisikin olla kliseisesti ”vaikeuksien kautta voittoon”.

Tarina ei ole kepeää luettavaa, sillä raskaat aiheet vyöryvät sivulta toiselle. Välillä toivo kaikkoaa kokonaan ja lukija tempautuu mukaan ahdistuksen syövereihin: eikö näille naisille tapahdu mitään hyvää? Kuinka paljon pitää kestää, jotta elämä muuttuu siedettävämmäksi? Onneksi valonpilkahduksiakin näkyy. Heinosen käyttämä vivahteikas kieli elävöittää kerrontaa, ja tarkkanäköinen kuvailu saa lukijan uppoutumaan tarinaan. Henkilöiden taustoitukseen olisi puolestaan kaivannut laajennusta, jotta menneisyyden tapahtumat eivät olisi jääneet epäselvien vihjailujen varaan.

Kirja-arvio on julkaistu myö Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/pala-omaa-taivasta/

perjantai 26. tammikuuta 2018

Corpus ‒ Milja Kaunisto (Gummerus)

Corpus – kuolema ja kurtisaani jatkaa Milja Kauniston Ranskaan sijoittuvaa Purppuragiljotiini-sarjaa, jonka ensimmäinen osa Luxus johdatteli lukijan 1790-luvun syntisiin ja poliittisiin pyörteisiin. Toisessa osassa Ranskan vallankumous on jo käsillä, eikä kenenkään ole enää turvallista astella Pariisin kaduilla.

Tarinan keskiössä on aatelisarvonsa menettänyt kreivitär Marie-Constance de Boucard, joka on erinäisten sattumusten kautta päätynyt ylellisen Maison de Luxe -ilotalon emännäksi markiisi de Saden suojelukseen. Toinen päähenkilöistä on pyövelin apulaisena toiminut Isidore Boreal, joka on myös pestautunut bordellin palvelukseen. Ilotyttöjä kurtisaaneiksi kouluttanut Marie-Constance on ottanut käyttöönsä näyttelijätär Marianne Quesnet’n henkilöllisyyden. Hän pääsee poliittisen keskustelun seuraajaksi Ranskan vallankumouksellisten käydessä nauttimassa porttolan palveluista. Syntisessä talossa vierailee tunnettuja vaikuttajia jakobiinien johtohahmo Robespierresta sanskulottien johtaja Hébertiin.

Vailla isännimeä kulkeva Isidore on tarinan minäkertoja, mutta osa luvuista kerrotaan Mariannen näkökulmasta. Kun Ranskan kuningas Ludvig XVI teloitetaan Pariisissa 21. tammikuuta 1793, Isidore on jälleen pyövelin avustajana. Hän joutuu nostamaan kuninkaan pään kansan nähtäville giljotiinin näytettyä mahtinsa. Mariannea puolestaan koetellaan kerta toisensa jälkeen. Hän turvautuu kalkutanpillereiden huumaavaan autuuteen selviytyäkseen ympärillä vellovan juonittelun pyörteessä, mutta ajautuu huomaamattaan pääporton kiusanteon kohteeksi. Hän on jo kerran pudonnut korkealta, mutta kokee taas saman kohtalon joutuessaan pakenemaan ilotalosta. Etevä nainen joutuu pitämään omana tietonaan suuria salaisuuksia, joista yksi on ylitse muiden. Sen paljastuminen voi joko tuhota tai pelastaa valtakunnan.

Kaunisto on yhdistänyt teoksessa huikealla tavalla faktan ja fiktion. Ranskan historiaan pureutuvan romaanisarjan toinen osa on ensimmäistä osaa huomattavasti poliittisempi ja siinä näyttäytyy suurempi joukko vallankumousajan merkkihenkilöitä. Kauniston runsas ja ronski kerrontatyyli on koukuttavaa ja kiehtovaa. Hän kirjoittaa todentuntuisesti niin ylhäisen kuin alhaisenkin näkökulmasta, eikä kainostele turhia porttolan rietastelujen seikkaperäisessä kuvailussa. On ollut oivallinen idea valita Maison de Luxen kaltainen ylellinen syntipesä poliittisen keskustelun näyttämöksi. Tiiliskiven kokoisen teoksen tarinassa olisi kuitenkin ollut tiivistämisen varaa.

Kirja-arvio on julkaistu myös Kulttuurimedia Nousussa: http://www.nousu.net/corpus/